sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Käpykö?









Meillä alkoi toinen yö pikkumarsun kanssa melko huonosti. Aamulla kun heräsin löytyi Kooka ja Sweeney Kinkun luota ja Kille oli toisessa häkissä. Jouduin sitten taas tekemään muutoksia häkissä ja nyt aitaus pursuaa ulos jo sängynkin alta. No ainakaan eivät enää ole onnistuneet karkaamaan. Pikkumarsulla oli selässä hiukan haavoja ja Kinkku raukka oli ihan maansa myynnyt ja repaleinen. Töiden jälkeen se vaan makasi liikkumattomana häkissä, eikä reagoinnut mihinkään. Sylissäkin se makasi vain kyljellään, enkä kyllä pitkään aikaan ole pelästynyt yhtä paljon. Oli vissiin shokissa. Vähän ajan päästä se kuitenkin suostui maistelemaan kurkkua ja nyt se on jo ollut ihan kunnossa.

Pikkumarsu on vielä nimetön. Tai no melkein. Kivoja ehdotuksia oli blogiin tullut ja varsinkin Kiwi/Kiivi oli omaan mieleeni :) Tosin näyttää siltä, ettei mulla ole mitään sanottavaa oman marsuni nimeämiseen, sillä siskot ovat jo nimenneet sen Kävyksi. Käpy :D Haha! Kyllä on tullut naurettua. Ei ehkä ole mikään maailman kaunein nimi, mutta kommentteina on vaan ollut "Jos sun yhden marsun nimi on Kinkku niin kyllä tuo tuossa voi olla Käpy!". No olkoon sitten Käpy ainakin hetken, kunnes se oikea nimi löytyy ;) (Kossupossuja, Kiviä, Kaloja ja Kalkkunoitakin on ehdoteltu ja vaikka mitä muuta. Marsujen nimeäminen on muidenkin mielestä näköjään ihan kivaa.)

3 kommenttia:

  1. Miten saat otettua noin hyviä kuvia? Mun maksut hyppii ja pomppii koko ajan! Mikä kamera sulla on? Paljon makso? Mistä ostit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vaan olla nopea :) Mulla on Nikon D90, silloin n. viisi vuotta sitten kun ostin maksoi jotain 800-900euroa. Kaikki kameratarvikkeeni on tilattu cyberphoto.fi'stä.

      Poista