torstai 29. tammikuuta 2015

Superheinää!

Lauantaina olisi edessä taas PiNan näyttelyt. Tämän vuoden ensimmäiset. Hurjasti oon odottanut tänne pääsemistä, mutta pikkuhiljaa alkaa into hiipumaan kun mikään ei onnistu univelkojen takia ja tekisi vain mieli nukkua kunnolla koko lauantai. Oon tehnyt hurjasti iltavuoroja lähiaikoina, joten millään ei ole tällä viikolla päässyt aamuvuoron rytmiin. Puhumattakaan siitä, että sunnuntai iltana pitäisi aloittaa viikon yövuoroputki. Ehkä tästä selvitään kuitenkin.

Mukaan oli ilmoitettu kaikki paitsi Käpy. Tosin tällä hetkellä näyttää siltä että mukaan tulee vain Limetta ja pikkupojat. Kookalla on pari pientä rupea takapuolessa, jonka takia en viitsi mukaan ottaa (yhteiselo näyttää kuitenkin vielä sujuvan hyvin, enpä tiedä missä vaiheessa Kookaa on kiusattu). Hertallakin oli joku pieni haava pyllyssä ja on muutenkin ollut vähän outo. Maha on turvoksissa ja hiukan aristaa sitä koskettaessa. Syynä taitaa ehkä olla meidän edellinen heinäpaali joka oli vähän huonompi kuin mitä meillä on yleensä ollut. Sen enempää en asiaa aikasemmin ajatellut, mutta kun asiaa miettii niin jokainen on kyllä ehkä vähän nirsoillut heinän kanssa..

Tänään kävin hakemassa uuden paalin vähän sillä fiiliksillä,  että tuskin tämä on yhtään sen parempaa. Ulkona oli sen verran pimeää etten koko paalia edes nähnyt kun sen autoon tungin ja kotiin kuljetin. Kuinka väärässä sitä oltiinkaan. Näköjään tallille oli ostettu uutta heinää koska meillä ei koskaan ole ollut näin hyvää ja vihreää heinää. Ei ikinä. Ihan tuli tasajalkaa hypittyä onnesta kun sai tarjota tällaista laatuheinää marsuille. Ei meidän heinä koskaan huonoa ole ollut (paitsi ehkä tuo edellinen), mutta tää on jotain mahottoman hyvän näköistä. Marsutkin vaan syö, syö ja syö! Massut kuntoon! Ja oli muuten isompi paali kuin yleensä. Toivottavasti saadaan tätä jatkossakin.

Näyttelyistä vielä. Kaikki kolme on pesty ja kynnet leikattu. Huomenna sitten korvien putsausta ja tassunpohjien huoltoa. Pojat on kyllä just nyt tällä hetkellä kunnon pitkuloita kummatkin, eivätkä kyllä leveyssuunnassa kasva ollenkaan. Tosin ne onkin nyt siinä iässä. Limetta sen sijaan saa massaa lisää ja näyttää kyllä hienommalta päivä päivältä. Hartioitakin on tullut aavistus lisää. Jos Herttaan vertaa niin ei Limetta ole kyllä sinnepäinkään, mutta ei se huonokaan ole. Mä niin haaveilen että Limppu jatkaisi äitinsä jalanjäljissä petluokissa. Olis se niin hienoa :)

Hampsteri on myös ilmoitettu, mutta mä en vielä tiedä kehtaanko ottaa sitä mukaan. Se oli pari viikkoa sitten niin hieno ja karva kiilsi. Nyt se yhtäkkiä näyttää tosi ruipelolta ja karva ei ole niin hieno ja iho on kuiva. Enkä mä saa kynsiä leikattua ja hampaat sojottaa joka suuntaan. Missä meni vikaan? Tosin me yritetään vieläkin etsiä sitä sopivaa ruokintaa. Mä en vaan osaa sisäistää muuta kuin heinä, vesi, pelletti, tuoreruokintaa, mutta kun se hamsteri tarvitsee vähän muutakin. Ääh en tiedä, jätän kohta kaikki kotiin :D

Loppuun vielä vähän valituksia. Agrimarketista ei saannut pölkkyä joten mulle tarjottiin jotain uutta purua joka myyjän mukaan olisi vielä vähemmän pölyävämpää. No ei se siivouksen aikana pölissyt melkein ollenkaan, eikä ollut läheskään yhtä pienijakoista. Mutta  huonoa se on muuten. Häkit siivottiin pari päivää sitten ja nyt alkaa jo haiskahtamaan ja imukyky on huono. Meillä siivotaan yleensä kerran viikossa. Ja oli muuten kalliimpaa ja pienempi paali. Höh!

Ajatelkaa että Liski on huomenna jo 6kk! Vastahan se tänne muutti.

Kaikista kaunein!

tiistai 20. tammikuuta 2015

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Marsulaumako?



Alkuun on pakko todeta, että nyt on kyllä todellakin laatukuvia! :D Mutta pakko oli saada jonkinlaista todistusaineistoa. Suu loksahti kyllä totaallisesti auki kun samasta häkistä, ja vieläpä saman mökin alta löytyi tuollainen kasa marsuja. Kaksi urosta ja kaksi naarasta. Kaikki tyytyväisinä samassa kasassa lepuuttelemassa silmiään. Sieltä jatkettiin silkassa sovussa neljästään syömään heinää kun omistaja tuli kameran kanssa häiritsemään.

Eilen pääsivät neljästään lattialle juoksemaan. Ei mitään merkkejä siitä, että pojat olisivat huomanneet olevansa poikia tyttöjen seassa. Käpy hurisi kyllä Kookalle, mutta niin se tekee myös tytöille kun kävelevät sopivasti ohi. Kooka ei reagoinnut mitenkään. Inisi vähän ja väisti jonka jälkeen jatkoi omia tutkimusmatkojaan.

Onnistuin rikkomaan taikisaitauksen yläkerran ja pidikkeet häkkiä siivotessa joten sekin pienentyi. Ylimääräiseksi jäi siis ramppi josta ne olivat tykänneet niin hurjasti. Pistin sen sitten kulkemaan kumpaankin häkkiin ja marsut sinne myös. Valmiina tietenkin jakamaan marsut taas pareiksi kun viimeistään nyt kun omat hajut on siellä selvemmin niin tajuavat että häkissä on liikaa miespoweria. Ei mitään. Neljän marsun possujuna rallitteli ja hyppeli ramppia pitkin häkistä häkkiin. Vähän hurinaa ja pari varoittavaa näykkäystä jokaisen osalta kun eivät mahtuneet kaikki samaan aikaan rampille kun siinä piti kököttää ihan jokaisen kun oli niin hyvä paikka :D Sekin vain sellaista normaalia laumakäyttäytymistä.

Koko eilisen illan seurasin vierestä, koska Käpy ja Kooka päättävät ottaa yhteen. Ei mitään sen suurempaa kuin normaaleita tilanteita mitä aina on löytynyt meidän häkistä kun toinen on tiellä tai ärsyttää kun toisella on varmasti parempi paprikan pala. Enemmän kyytiä on saanneet jopa tytöt. Koska nukun niin lähellä marsuja päätin jättää ne yöksi samaan tilaan kun mitään eripuraa ei ollut tullut. Kyllähän sitä herää jos häkissä alkaa tapahtua. Aamulla totesin, että nyt on varmasti ollut jotain kränää (enkä oo herännyt) kun häkissä näkyi vain kolme marsua. Hertta ja Limetta söivät heinää kirjahyllyosiossa ja Kävyn nokka näkyi kun se makasi mökissä taikisaitauksessa. Missä Kooka? Mä en enää tiedä mitä mä ajattelen näistä marsuista ja niiden ajatuksen kulusta kun lopuksi Kooka löytyi saman mökin alta Kävyn takaa. Voiko joku selittää mitä täällä tapahtuu? :D Mun Kakka-Kooka joka "ei tuu toimeen oikein kenenkään kaa ja puree, taidanpa kastroida sen" istuu tuolla Kävyn, Hertan ja Limetan kanssa. No Kävyn kanssahan se on tullut toimeen, vaikka löytyi senkin takapuolesta välillä pieniä haavoja, mutta nyt se on asunut naaraiden kanssa jo pitkän aikaa..

Jos kerran haluavat tällä hetkellä nelistään asua niin mikäs siinä. En estele. Saahan tuon rampin siirrettyä sitten kun huomaavat olevansa kummatkin miehiä ;) Alla vielä kuvia ja videot aamun pellettitarjoilusta.







keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Limpun ihastus


Limetan mielestä tuo naapurin mies on niin hurjan komea! Siinä ne jutteli aamulla toisilleen hurjan kauan. Limetta kiersi pari kertaa häkin ympäri ja palasi taas huutelemaan tuolle suukkosuulle, joka heti lantio heiluen tuli hurisemaan vaikka mitä kohteliaisuuksia. Siinä ei enään edes Kookan mustasukkaiset kiukkukuikutukset saanneet minkäänlaista vastakaikua. Kukas nyt tuollaisia tylsiä Kooka-setiä jaksaakaan katsella, kun aidan toiselta puolelta kurkkii tuollainen hurmuri. Kookallahan on tukkakin aina ihan sekaisin ;)

Kukaan ei varmaan ihmettele jos löysin Limetan väärästä häkistä tänään iltavuoron jälkeen :D

Kooka-raukka kun Käpy vie sen kaikki naiset. Pistin Limpun takaisin taikisaitaukseen ja Kooka tuli heti hurisemaan ja nuoli Limetan korvia <3 Sen jälkeen se lähti iloisena huristelemaan ja pukittelemaan ympäri häkkiä. Hassu!

(Ja tätä kirjoittaessa Limetta on palanut omatoimisesti Kävyn ja Hertta-mamman hellään huomaan).
 Marsut! <3

Minäpä teen just niinkun itse haluan!

maanantai 12. tammikuuta 2015

Viikonlopun kertomuksia











Nyt viikonloppuna tuli vietettyä ihan kokonaan marsutäytteinen viikonloppu pitkästä aikaa. Paljon  rapsutteluja, lattialla juoksemista ja hurjasti herkkuja. Ollaan oltu vähän joulukoomassa kaikki ja vain pakollinen on tehty. Itse pääsin takaisin töihin keskiviikkona ja heti kun arkirytmi palasi on jaksanut ja kerennyt tehdä asioita paljon paremmin vaikka joutuukin aikaseen heräämään. Heti kun on vähän pidempään tekemättä mitään, en ainakaan itse jaksa tehdä enään yhtään mitään. Loikoilla sohvalla ja syödä :P

Nyt viikonloppuna energiaa riitti marsujen häkkien suursiivoukseen ja kuten ehkä kuvista näkee, uuden aitauksen rakentamiseen. Meillähän on Liskin ja Jambon muutettua taloon ollut yläkerta jaettuna kahteen, paitsi sen lyhyen ajan kun myös Käpy asui poikien kanssa yhdessä. Oon yrittänyt pitää marsuja häkin ulkopuolla enenmmän, mutta ei sekään ole ollut tarpeeksi omasta mielestäni. Hurjasti on tullut mietittyä millaisen häkkisysteemin tuohon marsunurkkaukseen tahtoisin ja ideat vaihtuvat kokoajan. No sitä kerkeää vielä miettiä varsinkin nyt kun sen aikaa käyttöön tuli ihan perus taikisaitaus :) Löysin kaapista vanhan vahakankaan jonka innoittamana päätin keskellä yötä kasata aitauksen. Kokoa tuolla on 4x2 taikakuutiota (n. 150x75cm) ja yläkerta joka on 2x2 taikista.

Ei ihan sovi sisustukseen, mutta se ei haittaa. Kooka ja Limetta muuttivat nyt siihen ja voi hitsit kuinka siellä onkaan juostu! Yläkerta on kummankin ihan lemppari. Kookan abypylly heiluu puolelta toiselle ja hurja purina kuuluu kun se kipittää siltaa pitkin <3 Limetalla ei pysy jalat mukana ja pyörii alas melkein nokka edellä ja taas takaisin ylös :D Ihanat!

Liski ja Jambo asuvat ylhäällä. Pistin ne ensin alas, ihan vain huomatakseni, että ne pääsisivät halutessaan Kookan ja Limetan luo. Ei hyvä. Yläkerrassakin on vedelty hurjaa rallia. Liski on ihan hassu otus. Se kiljuu koko ajan ja nenä on ilmaa kohti. Kaikki on niin kivaa. Aikalailla samanlainen kun mitä Kinkku oli samassa iässä. Mussukka Liski! Jambo on vieläkin melkoinen nössö ihmisen ollessa lähellä, mutta kyllä sekin tänään makoili sylissä ihan pitkänä pötkönä. Paljon herkkuja ja rapsutuksia niin eiköhän se siitä.

Hertta muutti häkinsiivousten yhteydessä Kävyn hellään huomaan. Hurinaa ja purinaa, mutta melko nopeasti kyllä rauhoittuivat. Nyt on taas samassa häkissä kaksi kermanväristä. Kyllä silmä lepää <3 Vielä kun olisi yksi tai kaksi lisää. Iso kasa kermapossuja kasassa kiljumassa ruokaa. On ne niin, niin, niin ihanan värisiä.

Hertalla oli vähän epäonnea tässä viime viikolla. Tullessani myöhään illalla kotiin ja antaessani marsuille tuoreita, oli Hertta häkissä karvat ihan pörheänä ja liikutteli suutaan kokoajan. Raukalla oli jäännyt iso kuivattu herkkupala hampaisiin kiinni, joita ollaan näyttelyistä voitettu ja joita olen pelletin sekaan sekoittanut. Oli jäänyt niin tyhmästi kiinni, ettei Hertta pystynyt edes suutaan pistämään kiinni, vaan on joutunut ties kuinka kauan olemaan syömättä ja suu auki. Ja oli kyllä tiukasti kiinni! Onneksi Hertta on niin hurjan kiltti ja pysyi paikoillaan, vaikka jouduin vähän kovempaa repimään. Hampaat säästyivät ja Hertta alkoi innolla syömään heinää. Oli vielä seuraavana aamuna vähän nuutuneen näköinen, mutta nyt on taas ihan oma itsensä.

Tulipas pitkästä aikaa ihan hurjasti tekstiä! Meillä vaan on ollut niin hurjan kiva viikonloppu :)

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Hampsteri






Aikamoinen otus. Mä niin hurjasti tykkään tästä pienestä tytöstä, mutta ai että miten paljon meteliä se voikaan pitää, huoh. Viime yönä se muutti keittiöön asumaan, kun laajensin marsujen asumuksia (marsujen oma kuulumispostaus tulossa myöhemmin). Alkaa yksiössä olemaan vähän ahdasta. Kyllä se uusi isompi kämppä vielä jostain löytyy! Tajusinpa myös tänään, että varastossa on keittiön ovi, joten ehkä sen voisi raahata ylös ja saisi vähän nukuttua paremmin? Tosin epäilen, musta tuntuu välillä että hamsteri onnistuu pitämään naapuritkin hereillä, niin hurjan kovaa meteliä se pitää (valituksia odotellessa).

Meteliä lukuunottamatta mitään vikaa ei Hampsterissa ole. Hurjasti vieläkin yritän uudestaan oppia kaikkea hamstereiden hoidosta. Entiset hamsterit eivät kyllä todellakaan ole asuneet näin tilavasti tai syöneet näin monipuolisesti. Niin sitä oppii aina jotain uutta, ja hyvä niin :) Ajatelkaa, että meidän ensimmäinen marsu on asunut Hampsterin dunan kokoisessa häkissä.. Tuo on 100cm, ja Hampsterikin on sitä mieltä että ulos pitäisi päästä heti kun herää. Onneksi sitä tosiaan oppii lisää.

Tarkoitus olisi myös ilmoittaa Hampsteri Pinan talvinäyttelyyn. Jännää! Mulla ei ole minkäänlaista hajua millainen on hyvä hamsteri. Hamspteri vaikuttaa omasta mielestäni hiukan hoikalta, mutta se on myös suht nuori. Vauhtia riittää, mutta hamstereiden ei kuulukkaan istua näyttelylaudoilla paikoillaan kuten marsujen. Pakko siis lähteä kokeilemaan. Eihän sitä tiedä jos ei koskaan ole mukana ollut ;)