Viime viikonloppuna kuitenkin vihdoinkin käytiin pitkästä aikaa näyttelyissä. Johan viime kerrasta olikin jo lähemmäs 8 kuukautta. SMY järjesti petnäyttelyt Itäkeskuksen Faunattaressa ja oli kyllä mukavan pienet näyttelyt mukavassa paikassa. Aamulla hurja sadekuuro yllätti matkalla ja teki jo mieli kääntyä takaisin, kun en muutenkaan pääkaupunkiseudulla tykkää ollenkaan ajaa, mutta onneksi sää hiukan parani loppumatkaa kohden.
Mukana oli Kooka, Paavo ja pikkutytöt Alchemilla ja Babiana. Kaikilla meni oikein mukavasti ja näyttelyyn valmistautumistaidotkin olivat vielä tallella.
Paavo - 95p, kuma (turkki)
Kooka - 95,5p, PPM3!
Alchemilla - 95,5p, kuma (kunto)
Babiana - 96p, kupa ("melkein sijoittunut", pääsi PPM-pöydällä käymään, muttei sijoittunut)
Päiväkään ei hurjan pitkäksi venynyt joka oli kyllä kiva juttu! :) Pikkutytöt pärjäsivät oikein mukavasti ja olivat tuomarin mielestä hurjan kivan luonteisiakin. Rauhallisia, mutta kuitenkin pikkumarsujen tapaan hurjan uteliaita. Kookankin piti jäädä jo "eläkkeelle" näyttelyhommista vuosi sitten valmistuttuaan Eliittipetiksi, mutta kun se vaan paranee vuosi vuodelta <3 Kookalla on aina ollut hurjan vaikeaa käyttäytyä (ainakin kotona) ja painokin on aina ollut vaikea pitää hyvänä. Nyt Kooka on kuitenkin ollut jo hetken sellainen mukavan massakas ja kiltti marsuherra joten pakkohan se oli mukaan ottaa. Ja se kyllä kannatti ;) Hassu Kooka kuukautta vaille neljä vuotias ja nyt se vasta päätti että on hyvä ikä ruveta kasvattamaan massaa. Tässä iässä yleensä meillä on jo ruvennut muut marsut lössähtämään. Tätä menoa jos Kooka jatkaa on se aikamoinen bodyman viisi vuotiaana ;) <3
Kooka pesun jälkeen perjantai-iltana. |
Kooka ja ruusuke :) |
Lauantai-iltana lähtivät myös Allamanda ja Brassica uuteen kotiin. Oli kyllä hiukan haikeaa luopua näistä tytöistä, mutta pääsivät kyllä huippu kotiin :) Ovatkin jo kuulumisien mukaan kotiutuneet oikein hyvin ja tutkiskelivat jo reippaina vapaana huoneessa paikkoja. Ikävähän niitä jää, mutta alkoihan tyttöjen häkissä olemaan jo vähän ahdasta kun nämä pienet niin hurjaa vauhtia kasvavat. Bambusakin on jo oman kodin löytänyt mutta lähtee vasta ensikuun lopussa. Vielä olisi saffronpojat ilman omaa kotia. Eivätköhän nekin löydä vielä sopivan kodin jostain jossain vaiheessa :)
Ihania pikkulemoneita. Ai että, tykkään tästä väristä <3 |
Pakko lisätä vielä Elviksestäkin kollaassi, kun se on niin huippumahtava tyyppi! <3 |