lauantai 22. lokakuuta 2016

C-tytöt

Pikaisia päivityksiä tännekin! Eilen illalla putkahti maailmaan meidän c-poikue. Blogiin ei näköjään ole tullut päivitettyä, että odotetaan pienokaisia. Nämä pienet ovat olleet hurjan odotettuja! Isänä näillä on Juho, eli saatiin lapsenlapsia Hertalle ja jo edesmenneelle, parhaalle Killelle <3 Ei syntynyt crestillistä urosta häkin reunalle roikkumaan, jatkamaan isän ja isänisän jalanjäljissä, vaan maailmaan putkahti kaksi oikein tomeraa pikkutyttöä. Emänä näillä on Pulla. Se on ehdottomasti tyypiltään paras meidän marsuista ja Juholla tuota nenää riittää. Oli siis fiksuin valinta, saadakseni jatkettua lempimarsujeni sukua ja jotakuinkin kivan tasoisia jälkeläisiä ja ihan kivojahan sieltä tulikin. Näiden poikasten jälkeen Pulla jää ansaitulle eläkkeelle ja siirtyy Limpun ja Hertan seuraan nauttimaan ihan vain lemmikkipossuna <3

Pääsinkin tällä kertaa hiljaa seuraamaan vierestä toisen poikasen syntymää. Tuolla miehelläni kun on joku outo kyky (tai lähinnä erittäin hyvä tuuri!) arvata kellolleen oikein koska poikaset syntyvät. Kaksi viikkoa sitten hän ilmoitti, että poikaset syntyvät nyt perjantaina klo 23, ja varttia yli tuli eilen ilmoittamaan että häkistä löytyy jo ainakin yksi poikanen. Miten voi mennä arvaukset näin oikein joka kerta? :D Eipä tarvitse stressata koska poikaset syntyvät, kun tietää jo etukäteen tarkalleen milloin syntyvät ;)

Koska en viitsinyt sen enempää uutta marsuperhettä häiritä, paitsi punnitsin ja tarkisin sukupuolet parin tunnin jälkeen, menikin loppuilta(= yö) nimiä miettiessä. Samalla teemalla jatketaan, eli kasvien tieteellisillä nimillä mennään. Saanko esitellä:

Callisia & Camellia

Callisia 135g

Camellia 123g

Nämä kummatkin kantavat nyt siis punasilmäisyyttä. Poikueseen oli 50% mahdollisuus syntyä punasilmäisiä ja 25% lemonia. On pieni mahdollisuus,että Callisia on pp, eli lemoniin tai safroniin yhdistettäessä syntyy pelkkiä punasilmäisiä, mutta hiukan epäilyttää ettei tuuri nyt ole ihan niin mukana ollut, vaan on Pp, jolloin voi myös syntyä mustasilmäisiä poikasia. Mutta kantaja on jo ihan hyvä alku ja lemonkasvatustani ajatellen parempi kuin cream/pew yhdistelmistä syntyvät pewit, jotka ovat useinmiten PP, jolloin lemoneja ei synny, vaan kantajia ja vasta seuraavassa polvessa on mahdollista syntyä lemoneja.

Nämä ovat kyllä niin hurjan söpöjä! <3