Oli kyllä mukava paikka ja sääkin oli suurimmaksi osaksi aurinkoinen vaikka kotimatkalla pari sadekuuroa meidät yllätti. Ihanaa oli aamuauringossa ajella peltomaisemia ihastellen melkein koko matka, moottoriteitä kun on tullut tuijoteltua ihan tarpeeksi. Tuo toinen puoliskoni joka myös uhrautui mukaan olisi ehkä mielummin viihtynyt jossain missä olisi päässyt vaikka kauppoja kiertelemään, mutta omasta mielestäni tällaiset paikat ovat varsinkin kesäisin paljon mukavempia. Onneksi oli kannettava mukana niin ei jäännyt toisella päivä ihan tylsäksi.
Näyttelyt menivät mielestäni ihan hyvin vaikka mukaan kotiin ei muuta tullut kuin vain yksi ruusuke. Pisteet olivat kaikilla sitä normaalia mitä yleensäkin ja palaute marsuista todella mukavaa. Palkintoja ei taidettu muutenkaan petissä jakaa kuin vain sijoittuneille ja yhdelle muulle. Pidin hurjasti tuomarin tyylistä kertoa vähän omia mielipiteitään yleisölle marsuista arvosteluitten jälkeen ja jokainen marsu sai hurjasti kehuja jostain. Tykkäsin! :)
Babiana - 94p.
Alchemilla - 95p, PPM5!
Pulla - 92p.
Hertta - 93p.
Kooka - 94p.
Babiana osallitui myös ulkomuotoon ja sai sieltä kuman. Muuta en ollut odottanutkaan, koska se on tällä hetkellä todella luiseva ja pitkulainen nuori. Tuomarikin kommentoi että kehittyy vielä. Toivotaan vaan että kehittyisi oikeaan suuntaan ;)
Näyttelyssä ei hirveästi osallistujia ollut ja ihanasti jo kolmen aikaan päästiin kotiin lähtemään. Mukana oli myös Bambusa joka jäi yöksi ja sunnuntaina lähti Lean matkassa Ouluun Almond's-marsulaan. Enään ei kotona olekaan myytävistä poikasista kuin vain Alnus jolle myös on koti tiedossa, mutta sairastelee tällä hetkellä ja nyt vain toivotaan että pieni paranee pian.
Alchemilla PPM5! |
Bambusasta viiminen kuva ennen uuteen kotiin lähtöä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti