sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Pitkä yö

Heräsin viime yönä vaikka kuinka monta kertaa ja nyt väsyttää. En edes saannut nukkua omassa sängyssä kun siskolla oli kaveri kylässä, joten nukuin toisen siskon huoneessa todella epämukavalla patjalla. Sitä ei kuitenkaan kestänyt kauaa sillä kyseinen sisko tuli keskellä yötä koti, laittoi valot päälle ja alkoi nyt tekemään vielä vaikka mitä. Lopuksi päädyin sitten sohvalle. Siinäkään en pystynyt nukkumaan kauaa kun Ruusunen tuli ihmettelemään ja tönimään ja lopetti vasta sitten kun älysin nostaa peittoa niin että se pääsi piiloon :) Onnistuin nukkumaan ehkä tunnin, kun olohuoneeseen asti alkoi kuulua ihan hirveää rohinaa ja käheää pulinaa. Kille makasi häkissä pyyhkeen alla ja rohisi. Otin sitten marsun vähäksi aikaa mukaan olohuoneeseen nukkumaan kun halusin tietää jos rohinan tila muuttuu. Se pääsi kuitenkin pian häkkiin sillä pitihän sen saada syödäkin. Ja kyllähän se söi, hyvällä halulla :) Kuuntelin sitten rohinoita olohuoneesta loppuajan. Yhtäkkiä rohina loppui kuin seinään ja olin ihan varma, että marsu veti viimeiset hengenvetonsa, niin nopeasti se hiljeni. Mutta onneksi ei, rohina vain loppui. Kille mussutti heinää oikein tyytyväisenä. Kävin kuitenkin aina välillä katsomassa tilannetta varmuudenvuoksi. Rohinoita ei ole nyt aamulla enää kuulunut ja Kille näyttää ihan tyytyväiseltä. Omistaja on vain ihan loppu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti