|
Isä ja pojat <3 |
Marsurintamalla on ollut taas hiukan tylsää. Martta päätti vissiin juuri samana päivänä kuin viime postauksen kirjoitin, ruveta hilseilemään korvista ja siitä levisi sitten koko marsuun. Pahinta peläten tietenkin silsa mielessä ja oli pakko ilmoittaa pikkumarsuista kiinnostuneille, ettei täältä pikkumarsuja lähde näillä näkymin vielä uusiin koteihin. Muille marsuille ei kuitenkaan ilmennyt mitään oireita. Käytiin Linnunmäessä tarkastuksessa, ja tyrmäsivät kyllä aikalailla heti silsapelkoni. Ihan saatiin kaksi lääkäriä Marttaa tarkistamaan ja olivat sitä mieltä että syynä on ennemminkin joku stressitekijä joka on hilseilyn laukaissut. Varsinkin kun ollaan juuri loisrumba tehty ja Martta muutti uuteen laumaan myös samoihin aikoihin kuin oireet ilmenivät. Tänään tarkastellessani turkkia oli hilseily huomattavasti vähentynyt ja ehkä voidaankin huokaista helpotuksesta. Vielä en kuitenkaan uskalla pikkumarsuja maailmalle päästää, vaan odotellaan vielä oireiden kokonaan katoamista Martalta ja ehkä vähän kauemmin ettei tule takaisinkaan, vaikka muilla ei oireita olekkaan. Olisi ihan kamalaa vahingossa myydä sairaita eläimiä eteenpäin.
Marsut muuttivat myös olohuoneesta omaan "marsuhuoneeseen". Meidän isompi makuuhuone on toiminut melko epäaktiivisena bilishuoneena, ja vihdoinkin suostui tuo toinen puolisko pienentämään tilojaan niin, että jaettiin huone kahtia. Marsuhäkki jakaa nyt huoneen niin, että n. 2/3 on bilishuoneena ja 1/3 marsujen omaa aluetta. Ei mitenkään hirveästi tilaa, marsuhäkin ja seinän väliin jäi n. 1,5 metrinen käytävä. Alla olevan karvaisen syyn takia oli pakko siirtä marsut pois olohuoneesta ihan turvallisuuden takia. Onneksi ovea voi kuitenkin pitää auki kun ollaan kotona ja marsut ovat sen verran lähellä, etteivät ole ollenkaan eristyksissä arjen touhuilusta. Tämän lisäksi ollaan siivottu, siivottu ja siivottu vähän lisää. Jokapuolelta olohuonetta löytyy vieläkin purua.
Tässä muutama kuva lauantaina meille muuttaneesta, kauan odotetusta marsuvahdista. Pieni ragdoll-pentu Elvis. Martan hilseily sai jo pelästymään, että jäikö tämäkin nyt vain haaveeksi, mutta lääkärissä oltiin niin vakuuttuneita että lähdettiin eilen pientä miestä hakemaan. Kissasta olen haaveillut niin hurjan kauan ja vihdoinkin sen hankkiminen oli mahdollista. Kasvattajalta haluttiin kissamme hankkia ja katseltiinkin ja kyseltiin vähän kaikenlaisia. Lopuksi tämä ihana pieni sulatti sydämet kun käytiin sitä katsomassa ja hurja odotus alkoi, että tulisi luovutusikään. Vihdoinkin! On kyllä ihana kehrääjä ja koko ajan on tultava ihan viereen nukkumaan. Meinaa surku tulla kun joutuu yksin jäämään. Koko viime yön nukkui sängyssä, kehräten kovaan ääneen. Nytkin tahtoo hurjasti osallistua blogin kirjoittamiseen ja painelee näppäimistöä, hassu <3
Vappua on vietetty simaa juoden, Elvistä ihastellen ja parin marsupojan pyllyjä pesten. Aurinkokin oli niin mukavasti lämmittänyt parvekkeen, että raivattiin se osittain kesäkuntoon ja tytöt pääsivät pitkästä aikaa jaloittelemaan! Martan oireiden alettua jäi marsujen hoito ihan minimiin, mutta nyt on taas ukaltanut palata normaaliin arkeen. Tarkoitus on pitää tytöt ja Kooka isona laumana parvekkeella kesällä, kunhan kelit lämpenevät, tai siihen asti kunnes lasitettu parveke kuumuu liikaa. Jaloittelu-alueeksi kuitenkin jää mikäli ei 24/7 onnistu pitämään. Oli kyllä sellaista menoa, että oksat pois! Kaikki pienet ja isot pukittelivat minkä kerkesivät ja oli kyllä niiiiin hurjan hauskaa <3 Olisi pitänyt videokuvata, mutta sen sijaan räpsin ihan normaaleja kuvia kun on helpompi lisätä tänne blogiin.
|
Limppu näyttää pienille miten heinälaatikkoon mennään :D |
|
Korvien ja jalkojen asennosta päätellen Hertta on juuri laskeutunut tai lähdössä lentoon :) |
|
Hertan hassu ruokailutyyli kun laatikkoon ei mahtunut :D |
|
Lisää marsupeppuja <3 |
|
Joku todella onnellinen marsupylly laskeutumassa <3 |
Ihana lauma sulla siellä! Itsekin oon pidemmän aikaa haaveillut marsuista, pienempänä meillä olikin mutta nyt vähän rajoittaa se pelko, että avomiehellä olisi allergiaa :/. Ei ole koskaan ollut tekemisissä marsujen kanssa, joten ei pääse allergiatesteihin, eikä lähipiirissä kellään ole marsuja. Mutta ehkä vielä joskus <3
VastaaPoistahttp://turkoosivadelma.blogspot.fi/
Kiitos! :) Allergia on kyllä kökkö juttu, mutta niihinkin voi löytää ratkaisuja, riippuen vähän onko itse marsuille allerginen vai heinälle, joka yleensä on se allergisoiva osapuoli. Suosittelen lukemaan Aidan kirjoittaman blogitekstin jossa on hyviä vinkkejä http://marsumaailma.blogspot.fi/2014/10/marsunpito-entas-jos-allergisoidun.html?m=1
PoistaToisaalta allergioiden kanssa ei kannata leikkiä. Parempi allergisoivan ja mahdollisten tulevien marsujen kannalta on varmistaa etukäteen tuleeko oireita kuten olette ajatelleetkin :)
Oi ihania kuvia ja juoksentelua! <3 Upea kattimus myös! Itsekin haluaisin meille kissan, kun tänne kotiin tahtoo hiiret tunkea myös asumaan... En vaan tiedä uskallanko ottaa, marsujen takia.
VastaaPoistaKiitos paljon! :) Mullakin rajoitti nuo marsut kauan kissan hankintaa, mutta nyt isommassa asunnossa saa marsut oven taakse turvaan kun tarvitsee :)
PoistaMillä kameralla ja objektiivilla otat kuvat? :) Ovat aina niin hyvä laatuisia , että kiinnostaa!:)
VastaaPoistaOon käyttänyt siskon kameraa nyt lähiaikoina kun oma Nikon D90 otti lopputilin :( Ainakin tämän vuoden puolella otetut kuvat on Nikon D5100. Objektiivina on toiminut blogin kuvissa nyt muutama vuosi jo Nikkor AF-S 50mm f/1.4G. Vanhemmat kuvat on kuvattu vanhalla Nikkor 80-200mm f/2.8D, mutta vähän liian iso ja kömpelö ahtaissa sisätiloissa kuvattavaksi.
PoistaMilloin tulee uutta postausta?
VastaaPoista-Sanni
Nyt tuli! :) On ollut niin kiirettä, että blogille ei ole jäännyt aikaa.
PoistaOn ne kyllä niin söpöjä <3 Itellä kaksi marsua, mutta niin arkoja, ettei ne anna ottaa syliin eikä silitellä ja pelkää pieniäkin liikkeitä. Outoa kyllä, sillä ne on ollut mulla jo puolitoista vuotta :( Oisko sulla mitään neuvoja, miten niistä saisi vähemmän arkoja? :)
VastaaPoistaKiitos! :) Tie marsun sydämeen vie vatsan kautta! Joten paljon herkkuja sylissä ja häkin reunalta samalla kun juttelee.
PoistaMarsut ovat muutenkin sellaisia eläimiä etteivät useimmat halua häkistä syliin (lähtevät karkuun), mutta kun pääsevät syliin niin kuitenkin rentoutuvat siihen makaamaan. Kyllä mullakin kaikki marsut juoksevat ensin pakoon jos yrittää nostaa (pari poikkeusta ollut), mutta sitten taas ollaan ihan kiltisti mukana touhuissa. Marsut kun ovat saaliseläimiä, niin "hyökkäävät" kädet pelottaa. Paljon kun tarjoilee herkkuja, nostelee ja sylittelee niin pikkuhiljaa tottuvat :)
Kiitos avusta :) Musta vaan tuntuu ettei ne ikinä totu, kun ollut mulla kuitenkin aika kauan. Kai se täytyy vaan yrittää sylitellä ja antaa herkkuja :)
PoistaJa oisko sulla tai jollain muulla jotain virikeideoita, kun mulla on tällä hetkellä vaan mökki, riippumatto ja putki häkissä :/ Ja kuinka herkästi marsu työntää päänsä taikakuution koloista läpi? Ihan vaan kysyn, kun meille ostettiin niitä häkin tekoa varten, mutta sitten ne reiät onkin niin isot, että marsun pää mahtuu sieltä välistä, joten ei uskallettu sitten tehä niistä häkkiä. Eli onko aihetta huoleen vai onko turvallista tehä taikakuutioista häkki? :)
PoistaHirveesti ei enempää virikkeitä tule mieleen näin nopeasti. Meilläkin mennään aikalailla mökki, putki, peti, riippumatto linjallla. Tietenkin vaihtelua saa erillaisilla tasoilla jos rakentaa. Muutenkin kannatta muistakin liikkeistä katsella kuin vain eläinkaupoista. Meillä suurin osa marsujen tavaroista on joko Ikeasta tai Tokmannilta. Erillaiset pienet muoviset jakkarat toimivat hyvin mökkeinä ja ovat paljon halvempia kuin eläinkaupasta ostettuna. Suosittelen myös facebookissa etsimään "Unipussit". Sieltä löytyy vaikka mitä kivaa marsuille, itsekin tilasin kuukausi sitten. Tietenkin luonnostakin voi etsiä vaikka mitä virikkeitä marsuille :)
PoistaPoikaset pääsevät helposti taikakuutioiden läpi, mutta aikuisten marsujen pitäisi kyllä pysyä hyvin sisäpuolella. Meillä ei ainakaan ole ongelmia ollut sen jälkeen kun pikkuset ovat olleet tarpeeksi isoja :)
Okei, kiitos :) Täytyypä tässä joku päivä ruveta kyselemään vanhemmilta, että voitaisko niistä tehdä häkki ;)
PoistaOkei, kiitos :) Täytyypä tässä joku päivä ruveta kyselemään vanhemmilta, että voitaisko niistä tehdä häkki ;)
Poista