tiistai 22. maaliskuuta 2016

RIP Sweeney Todd

07.02.2013-22.03.2016

Meidän viimeinen aito kermapeppu on nukahtanut ikiuneen. Ihana, ihana Käpynen. Loishäädöt eivät saanneet Kävyn painoa nousemaan takaisin, eikä myöskään tuhdimpi ruoka, vaikka marsu söi hyvällä ruokahalulla kaikki mitä eteen kannettiin. Tarkoitus olikin soittaa eläinlääkärille jatkotutkimuksia varten, nyt kun oli ihan varmaa ettei syy loisista johtunut. Valitettavasti jonkin ihmeen takia, vielä illalla todella reippaana ollut Käpynen, löytyi aamulla ihan todella huonossa kunnossa olevana häkistä. Silmät olivat ihan sameat ja ihan kuin painautuneet sisäänpäin, suusta valui kuolaa ja marsu oli ihan veltto ja kylmä, tassut ihan kangistuneet, eikä reagoinnut enää mihinkään. Ainoa mistä huomasi, että marsu oli vielä hengissä oli että kyljet kohosivat sen hengittäessä. Soitto eläinlääkäriin, että jos päästäisiin mahdollisimman nopeasti päästämään toinen paremmille porkkanamaille, ettei tarvitse kotona vedellä viimeisiä hengenvetojaan, kun yhtään ei tiennyt kauan olisi mahdollisesti vielä jatkunut/jaksanut.

 
 Käpy viimeistä kertaa juoksentelemassa vapaana kavereiden kanssa <3

Käpymussukka <3 Koko päivä on mennyt itkien. Se roikkui aina häkin reunalla. Illallakin kävi vielä kerjäämässä lisää ruokaa, ennen kuin sammutin valot. Aina niin iloinen Käpy. Ei tähän vaan koskaan totu. Aina on yhtä kamalaa luopua näistä mussukoista. Nuku hyvin Käpynen <3

6 kommenttia:

  1. Voi pieni Käpy. :'( Osanotot ja voimia! <3

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka surullista :( nuku rauhassa ihana mutrusuu-Käpy! Siskopuolet Hupakko ja Tyllerö ottavat myös osaa suruun.

    VastaaPoista
  3. Jaksamisia Sanni!! Käpy pieni. Voi sitä raukkaa!! Mutta kaikki ei ole ikuista. Niinhän se on ihmiskunta, eläimet, kasvit yms. Aurinkokaan ei ole ikuinen. Luulempa, että kun marsuvaaveja syntyi, niin oli Käpyn aika toivottaa niille terkut ja sitten lähteä. Uusi lumi on vanhan lumen loppu. Otan osaa, ja toivon, että jaksat nyt eteenpäin! (Nuku hyvin Käpynen <3)

    -Sanni

    VastaaPoista