perjantai 18. joulukuuta 2015

Pulla, laumamuutoksia ja eläinlääkärireissuja


Vuoden viimeiset näyttelyt olivat viime viikonloppuna. Olin odottanut niitä hurjasti, niin hurjasti että loppujen lopuksi unohdin ilmoittaa marsut :D Käytiin kuitenkin paikan päällä noutamassa jo kauan odottamani ruotsintuonti, todella nätti lemontyttö. Matkasi Ruotsista Ouluun, jossa se majaili melkein kuukauden (samalla karanteenissa, jossa saannut mm. loishäädöt) kunnes sai kyydin tänne etelään. Saanko esitellä Define June, kotoisammin vain Pulla. Niin hurjan nätti ja ehdottomasti tärkeä lisä meidän pitkulakuonojen sekaan.

Pulla saikin siirtyä asumaan uroksen kanssa jo heti ensimmäisen viikon alussa hiukan kotiuduttuaan. On sen verran ahkera syöjä ollut jo Oulussa, että parempi yhdistää jo nyt kuin todeta myöhemmin sen lihoneen jo liikaa. Hurjasti tuli puntaroitua omien uroksien hyviä ja huonoja puolia ja mietittyä Pullalle sitä sopivinta vaihtoehtoa. Lopuksi päädyin yhdistämään sen Jambon kanssa, joten alkuvuodesta olisi odotettavissa self & eng. crest poikasia väreissä lemon ja saffron. Toivotaan vain että kaikki menee hyvin. Jännitys on nyt jo todella korkealla. En osaa edes sanoa onko tämä sellaista hyvää vai huonoa jännitystä, ehkä vähän kumpaakin. Tästä se siis lähtee!

Samalla tuli muutettua vähän laumakokoonpanoja, jotta Liskin ei tarvitsisi jäädä yksin asumaan ja myös sen takia että Käpy oli pakko saada pois pikkutyttöjen häkistä, niin lihava punkero sieltä yksi päivä tuli häkistä nostettua. Näin ollen Käpy muutti Limetan ja Hertan kanssa asumaan, jotka voivat hyvin sillä parin "hyvän mielen pelletillä" viikossa. Kookan siirsin pikkutyttöjen seuraan sen pelletintarpeen takia ja luulin että se olisi vastaanotettu hyvin mielin. Toisin kävi kun Helmi jahtasi ja jahtasi Kookaa koko illan ja lopuksi Kooka jäi mökin päälle istumaan yöksi ja pistin varmuuden vuoksi sille vielä oman heinäkasan sinne. Papparainen oli niin paniikissa, ettei edes ihmistä pötkinyt pakoon, kun pikkutytöt kiusasivat. Tai no Helmi kiusasi, Martta juoksi heinäkasan alle piiloon ja makasi siellä ihan paikallaan kunnes toiset olivat lopettaneet jahtailut. Enpä olisi Helmistä ihan heti uskonut! Aamulla onneksi kaikki kolme löytyivät sopuisasti häkistä ja Kooka on vissiin näyttänyt kenen oikeasti kuuluu olla miehenä se pomo. Ihan hyvä niin. Ei anneta pikkutyttöjen vielä pomppia silmille, ehkä sitten vähän vanhempina ;)

Lopuksi jäljelle jäi vielä Liski ja  Juho. Yhdistääkö kaksi aikuista urosta vai pistääkö väliseinä väliin? Kokeilemisestahan ei haittaa ole ja seinänhän saa sitten pistettyä väliin jos tarvii. Onhan tässä ennenkin onnistuttu. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olisi ehkä voinnut pitää kumpaakin hetken yksin ja ehkä valmistella vähän paremmin, mutta fiksuna pistin heti kummatkin siivottuun häkkiin. Ensimmäinen päivä meni ihan hyvin, yöllä oli kuitenkin ollut jonkinlaista riitaa sillä vastassa oli melko karun näköinen Juho, nenänpää aukinaisena ja toinen silmä aavistuksen sameana. Hassusti kuitenkin Juho the Arpinaama näyttää olevan se joka on ottanut pomon paikan häkissä ja laumavälit on saatu selvitettyä, koska ainakin vielä näyttävät tulevan toimeen, jos ei hyvin niin ainakin siedettävästi *koputtaa puuta*. Vähän harmitti erottaa Liski ja Jambo, ne kun on aina olleet niin hyviä kavereita, mutta edessähän se kuitenkin olisi jossain vaiheessa ollut.

Tästä päästäänkin niihin ei niin kivoihin asioihin. Sairaisiin marsuihin. Kookan ja Juhon häkistä tuli löydettyä veristä, tai ainakin punaiseksi värjättyä pissaa. Juhon nappasin ensin laatikkoon istumaan ja odottelemaan tuloksia. Selvästi punertavaa. Samalla tunnustelemalla pystyi huomaamaan myös että lihaksia oli kadonnut, mutta paino ei kuitenkaan ollut lähtenyt putoamaan, onneksi. Kookaa en tämän jälkeen edes älynyt tarkistaa, koska syyllinen oli saatu jo kiinni, mutta harmikseni jouduin toteamaan häkkijärjestelyjen jälkeen, että nyt punaista pissaa oli kahdessa häkissä. Näin ollen sama ongelma näyttää olevan myös Kookalla. Höh!

Eläinlääkäriin pääsi siis vierailemaan kaksi marsua virtsatieongelmien takia ja yhden samean silmän takia. Sarveiskalvo ei ollut onneksi ottanut osumaa, vaan silmä oli vähän ärtynyt silmäkulmassa olevan haavan takia. Seurailu ja siistinä pitäminen hoidoksi, ei sen vakavempaa. Marsupojat ultrattiin kivien ja kiteiden takia, ei löytynyt mitään. Otettiin myös virtsanäytteet (Kookalta pari päivää ensimmäisen käynnin jälkeen, kun oli pyyhkeelle kerennyt pissata), eikä niistäkään löytynyt mitään. Syyksi epäiltiin siis jotain muutoksia ruoassa. 95% olin ollut varma että sieltä joku muu syy löytyisi koska muissa häkeissä ei ollut näkynyt minkäänlaisia muutoksia ja ennen kun väri on ruoasta muuttunut, ei koskaan ole ollut näin tummaa. Juhokin on todella lihasköyhä tällä hetkellä, joka tietenkin huolettaa. Onneksi ovat niin pirteitä kuin vaan voi olla, joten nyt piti vain aluksi seurailla. Osa marsuista onkin tällä hetkellä aikalailla heinä + vesi ruokinnalla, jos väri siitä rupeaisi muuttumaan. Tänään huomasin myös kolmannessakin häkissä ihan tummanpunaista pissaa, joten ehkä ruokinnassa nyt jokin mättää. Tosi hassua, koska ruokinta on pysynyt samanlaisena hurjan pitkän aikaa. Pari kuukautta sitten tuli kyllä pellettiä vaihdettua, mutta tuskin siitäkään johtuu, koska Limetta ja muut ovat hädintuskin saanneet pellettiä vaihdon jälkeen ja sieltä löytyy värjättyä pissaa. Heitin varmuudenvuoksi loput heinätkin pois mitä oli jäljellä ja kävin hakemassa uutta, jos olisi niissä ollut jotain. Toivottavasti nyt selviää mistä johtuu ja vain säikähdyksellä selvitään. Toivotaan myös että Juhokin tuosta vähän saa lihaksia jostain, muuten pitää varmaan ruveta jotain muuta syytä etsimään Juholle.

Jotain positiivista vielä tähän loppuun. Kahden viikon loma alkoi tänään, jee!

2 kommenttia:

  1. Ompas siellä teillä ollut menoa ja meininkiä!! Me ollaan nyt Kuikkusten kanssa mummolassa, ja saavat nyt oikean hemmottelun, kun mummu antaa nille kokoajan kaikkee hyvää:)

    -Sanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on. Voi kun mukavaa! Meilläkin meidän mamma tykkää hurjasti hemmotella marsuja aina kun niitä näkee :)

      Poista