perjantai 2. lokakuuta 2015

Vihdoinkin uusi häkki!

Kännykkäkuva (parempia tulossa myöhemmin)

Hurjan pitkän suunnittelun ja päätösten jälkeen saatiin vihdoinkin aikaiseksi ruveta rakentammaan marsuille uutta kerroshäkkiä. Nyt kun marsumääräkin on melkein tuplaantunut on hyvä että marsut saa siististi ja fiksusti samaan paikkaan.

Tyydyin sittenkin rakentamaan häkin Ikean pax-kaapeista sillä idealla että tarvittaessa sitä voi ruveta laajentamaan jompaan kumpaan suuntaan (ei kyllä pitkään aikaan, sen verran kalliiksi kuitenkin tuli ja hermotkin meinasi pariin otteeseen mennä). Näin jälkikäteen ajateltuna tämä kapeampi häkki on ehkä sittenkin parempi vaihtoehto. Häkin siivoaminen ja marsujen kiinni ottaminen voisi olla aika työn ja tuskan takana leveämmässä häkissä. Tosin marsujen kannalta olisi kyllä ollut ihanteellisempi. Tila ei kuitenkaan heti lopu sillä jokainen kerros on kooltaan n. 200x60cm. Ikeareissuun (+ muihin tarvittaviin tarvikkeisiin) paloi rahaa kyllä ihan tarpeeksi, n. 500e. Eniten hintaa tuli itse kaappeihin, pleksiin ja valoihin (reilu 350e). Tuli ostettua myös kaikkea muuta pientä marsuille ja tietenkin näistä "pikkutarvikkeista" (ruuvit, liimat, vahakangas yms.) sai kasaan jo kivan summan, vaikka ei heti lompakossa näkynytkään kun niin pienissä erissä tuli haettua.

Pientä hienosäätöä vielä jäljellä, ledvalojen piuhat kiinnitettävä (kyllä! marsuille omat pienet valot pimeitä syysiltoja varten) ja vahakankaatkin pitäisi kiinnittää hiukan suojaamaan jonka jälkeen marsut voivat vihdoinkin muuttaa sisään :)

Yllä olevaan kuvaan oli pakko napata marsut mukaan kun en enää jaksanut odottaa miltä näyttää kun marsut kurkkivat pleksien takaa. Ja voi ihanuus miten hyvin tuolta näkyykään jokaiset hymyilevät marsuhuulet! Niin ihania neniä kurkki että tulee olemaan vaikeeta olla tarjoilematta herkkuja <3 Tuli ostettua myös Ikeasta mattoja ja siirtyä niihin uuden häkin myötä, mutta tuon 10-15min aikana jona marsut tuossa olivat totesin että papanoita oli ilmestynyt jo niin paljon että saisi olla kokoajan siivoamassa. Pakko siis pysyä puruissa. Onneksi noita voi kuitenkin käyttää vaikka silloin kun ovat vapaana juoksemassa.

Muuten arki meillä rullaa suht normaaliin tapaan. Kooka loukkasi yksi ilta jalkansa ja oli selvästi kipeä koska ruoka maistui tosi huonosti eikä varannut painoa jalalle. Otti pitkästä aikaa ja puri kunnolla kun nappasin syliin tutkiakseni lähemmin. Aamulla oli heti tarkoitus soittaa eläinlääkärille, mutta kummastus oli suuri kun vastaan kipitti todella nälkäinen Kooka-eläin ilman mitään merkkejä eilisestä?! Seurasin vielä päivällä liikkumista ja ruokahalua mutta en nähnyt mitään poikkeavaa, ehkä pari hassua epämääräistä loikkaa jolla yritti varata painoa toiselle jalalle. No tietenkin parempi näin, vaikutti niin kipeältä silloin illalla. Kooka on muutenkin reipastunut vielä enemmän kuin mitä yleensä ja onkin jo hakemassa iltatuoreita välillä jo ihan ensimmäisten joukossa (yleensä odotellut vähän sivummalla omaa palaansa). Yksi ilta nappasi sormestakin kiinni kun ei erottanut kumpi oli porkkana ja kumpi sormi :D Ihana Kooka <3

Perakin on viennyt jo ihan totaallisesti sydämen. Juuri sellainen vanhus kuten marsun kuuluukin olla tuossa iässä. Roikkuu ihan kokoajan häkin reunalla kun käy moikkaamassa ja vähän saa nenänpäätä taputtaa <3 Pari kaveriakin ihastui Peraan ihan kunnolla. Ovathan nämä muutkin marsut ihan kesyjä, mutta eivät hurjasti häkissä viihdy tuntemattomien tuijoteltavana jos ei herkkuja ole tarjolla. Pera se vain esitteli pusuhuuliaan ja seisoskeli takajaloillaan kun huomio kääntyi arvon herrasta pois vähäksi aikaa kun juteltiin. "Hei olen vielä täällä". I-h-a-n-a <3

7 kommenttia:

  1. Voi kun hieno! Mistä sait pleksit, pitikö sahauttaa isommasta palasta niinkuin mulla vai saitko oikean kokoisia jo valmiina?
    Noi matot on niin hyviä, ei mee pestessä mikskään! Säästä mulle jos jää vähälle käytölle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Biltemasta ostin :) oli kyllä jonkinlaista vähän halvempaa muovilasia kun nuo isoimmat pleksipalat olivat loppu kyseisestä liikkeestä. Tosin ei tuosta eroa huomaa pleksiin :) Oli isompia paloja ja kävin tutun luonna sahauttamassa sopivan kokoisiksi.

      Poista
    2. Niin ja pitää pistää muistiin jos matoista tulee luovuttua! :) Kyllä ainakin nyt on tuolla käytössä kun osa on lattialla juoksentelemassa.

      Poista
  2. Tosi hieno häkki. Marsut varmasti tykkäävät kun on tilaa spurttailla. Marsut tykkää piilopaikoista, mutta mun mielestä on hyvä jos on joku tila jossa voi vetää rallia ilman, että on täynnä mökkejä. Kauan rakentaminen kesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No periaatteessa kaksi päivää jos olisi jaksanut rakentaa. Oikeasti se ei vieläkään ole valmis koska pitäisi saada siirrettyä keittiöstä pois, mutta en ole saannut vielä riittävästi apukäsiä. Todella painava ja ei viitsi alkaa mitään vahakankaita kiinnittelemään ennen kun on saannut siirrettyä tuon kahdessa osassa omalle paikalleen.

      Kyllä noilla on mökkejä ja muita piiloja häkissään ja siirtyvät tuonne uuteen kunhan on valmis. Eihän kuvassa ole heinää tai vettäkään, kun olivat tuossa sen pienen hetken kun tahdoin nähdä miltä marsuset siellä uudessa häkissä näyttää :)

      Poista
  3. Tosi hieno häkki! Varmasti marsut tykkää:)

    VastaaPoista