keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Martta eläinlääkärissä

Taas tuli vierailtua lääkärin luonna. Tällä kertaa matkattiin taas Porvooseen asti (Juhon antibiootit haettiin ihan vaan tästä Loviisasta, uudesta eläinklinikasta Lovetista), mutta koska kyseessä oli jonkinsortin paise lähdin mielummin vähän kauemmas (eikä edes 30min ajomatka ole vielä pitkä) tutkituttamaan kun olen Avecin palveluun ollut tyytyväinen ja tietävät näistä marsuotuksistakin vähän enemmän :)

Martta oli siis kehittänyt itselleen paiseen poskeen ja tietenkin pahimpana mielessä oli jonkinsortin hammasviat. Paikanpäällä pikkupotilas jäi rauhoitettavaksi ja tutkimuksissa selvisi että kyseessä oli iso mätäpaise joka tietenkin tyhjennettiin samalla. Eläinlääkäri arvioi että kyseessä saattoi olla poskeen tökännyt heinänkorsi tai jokin muu samanlainen äksidentti. Ei kuitenkaan uskaltanut poissulkea hammasjuuripaiseen mahdollisuutta ja mikäli tulee takaisin saattaisi röntgenkuvaus olla paikallaan, jotta syy löytyisi.

Martta oli kyllä tosi reipas pikkumarsu ja kuikutteli heti menemään kun päästiin kotiin. Sai vielä 10 päivän antibioottikuurin (mukavasti heti Juhon kuurin loputtua muutama päivä sitten) ja paise-alue piti tietenkin pitää puhtaana. Voihan Mini-Martta! Toivottavasti antibiootit tepsii eikä tule enää takaisin.

Martan paperitkin saapuivat kasvattajalta viime viikolla ja viralliselta nimeltään pieni on Aniaras Victoria. Oikein nätti nimi ja huvitti vähän kun itse menin nimeämään sen vähän vanhemmalla, itselleni hiukan mummomaisella nimellä :) Tosin mikä nimi olisikaan sopivampi kun Martta-mummo, kun se monen vuoden päästä porskuttaa menemään sen hetkisten nuorempien marsulapsosten seassa <3


8 kommenttia:

  1. Onneksi kaikkion hyvin:)! Ihana Martta-mummo<<<3

    VastaaPoista
  2. Voi Marttaa. Toivottavasti paranee eikä tule takaisin!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä näyttää todella hyvältä, joten varmasti on ollut vain heinänkorsi kyseessä :) (tosin ei voi vielä olla ihan varma)

      Poista
  3. En kestä, kuinka söpö Martta on! ♥ Toivottavasti pikkuinen tulee kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin ihana! Ja kuinka tomerasti ottaakaan lääkeruiskun aina itse suuhun, niin hyvää! :)

      Poista
  4. Ihana blogi sinulla! <3 Täytyy jäädä seurailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kävin sinunkin marsublogia kurkkaamassa ja sait sinäkin uuden seuraajan! :)

      Poista