keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Chinotto ja kumppanit

(Onnistuin poistamaan kokonaan tämän postauksen, jonka takia saattaa poiketa alkuperäisestä, joka oli esillä pari päivää sitten. Pakko oli kirjoittaa koko postaus uudelleen. Ärsyttävää.)

Meillä syntyneet Chinotto ja Clementino joutuivat valitettavasti etsimään itselleen uuden kodin. Pari viikkoa sitten tuli haettua Chinotto tänne meille ja samalla heitettyä Clementino kaverinsa kanssa uuteen kotiin Kotkaan. Valitettavasti siellä puhkesi melko paha allergia ja tarjouduin ottamaan toisetkin pojat tänne väliaikaisesti etsimään uutta kotia.

Ovatkin ihan superihania marsupoikia! Todella reippaita, uteliaita ja roikkuvatkin melkein koko ajan häkin reunalla huomiota kerjäämässä. Häkistäkin saa nostettua usein ilman että juoksee karkuun. Tykkäävät paljon liikkua ja tarvitsevatkin kodin jossa saavat juoksennella paljon vapaana (Clementinokin oli tylsistyksissään karannut saffronpoikien häkkiin ja makoili niiden heinäkasassa koivet pitkänä, saffronien ängeksiessä nurkassa kauhuissaan). Todella valloittava parivaljakko siis etsii omaa kotiaan. KUVA (Marsupojat varattu!)

Chinotto sen sijaan tuli tänne jäädäkseen. Kotoisammin tämä uros kulkee nimellä Juho, jonka se sai meillä kutsumanimekseen jo parin tunnin ikäisenä. Siskot ja pari kaveriakin tajusi heti kenestä oli kyse kun Juhon nimen mainitsin, toisin kuin nimistä Chinotto ja Koistinen (joka vanhassa kodissa oli ollut kutsumanimenä). Uusi uros ei ehkä ollut se mitä olisin tarvinnut (tämän saman olen tainnut mainita jokaisen uuden uroksen kohdalla :D), mutta koska kyseessä on parhaimman Killen ja Hertan lapsi, en vain voinnut kieltäytyä kun siihen sain mahdollisuuden. Harmitti niin hurjasti kun Limetta sairasti juuri siihen aikaan kun olisi ollut oikeassa iässä astuttaa (tosin tietenkin mielummin terve Limppupossu kuin marsuvauvoja), ja Pikku-Killet jäivät vain haaveeksi. Onneksi nyt on taas mahdollista jatkaa tätä itselleni tärkeää sukua. Valkoisena marsuna Juho onkin oiva lisä marsulaan ja kantaa myös punasilmäisyyttä.

Juhon alku ei meillä ollut helppo vaan hengitys alkoi rohisemaan jonka takia käytiin viime perjantaina eläinlääkärissä. Rohinat ovat onneksi jo kadonneet, mutta antibioottikuuri jatkuu vielä pari päivää. Juhon uudeksi kaveriksi valikoitui Kooka ja hyvä valinta olikin! Koskaan ei ole tullut yhdistettyä kaksi aikuista urosta näin helposti. Vähän hurinoita ja pepun heilutusta. Parin päivän päästä nuoltiin jo kaverin korvia ja makoillaan yhdessä saman mökin alla. Vaikka siirsin Kookan suoraan tyttöjen luota ei mitään tappeluita  ilmennyt missään vaiheessa. Mutta jos klikkaa kaverin kanssa niin silloin klikkaa! Ihana parivaljakko! :)
 

6 kommenttia:

  1. http://hyllyllinenhiiria.blogspot.fi/2015/10/haaste-mita-elainharrastuksesi-on.html

    Sinut on haastettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin yrittää vastata tähän! :) Tahtoo nykyään nämä haasteet vähän jäädä.

      Poista
  2. Voi Kassu! :D Jotenkin osasin arvata, et jotain kepposia sen on pakko keksiä jossain vaiheessa, sen verran hassu se osaa olla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niiiiiin ihana! Mieskin valittaa kuinka tylsiä mun marsut on kun eivät ole yhtä kesyjä kuin Kassu :D Mulle nyt kuitenkin riittää että ovat sen verran kesyjä ja rohkeita etteivät ihmistä pelkää, vaikkei ihan heti kiinni annakkaan. Toisin kuin Kassu joka melkein kiipeää syliin <3

      Poista
  3. Apua oon nyt ihan pyörällä päästä kuinka monta marsua sulla on,minkä nimisiä ja ketkä asuu kenenkin kanssa. :D Ihanaa, että saat jatkettua sukua. Siis sulle tuli sun kasvatti yhdestä kodista ja toisesta kodista tuli sun toinen kasvatti ja sen lisäksi sille kaveriksi ostettu aby? Toivottavasti tajusit. :) Sun marsut on tosi söpöjä, mutta toi aby on ihana<3 Eeen oo puolueellinen eikä asiaan vaikuta omat marsut... Millaisia muuten sileäkarvaiset on luonteeltaan? Oon silittänyt vaan kahta sileäkarvaista ja ne oli ihanan pehmeitä<3 mutta vähän liian rauhallisia mun makuun. Mie niin tahtoisin kuitenkin sellaisen marsun joka olisi häkissä kuin pyörremyrsky ja sylissä tosi kiltisti<3 niin ja sähköiskun saanneelta näyttäminen ois aina plussaa. :D Niin ja voitko ottaa videoita sun marsuista? Tästä tuli vähän pitkä... Tooi marsu noissa kuvissa on ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 11 marsua tällä hetkellä + nuo kaksi jotka etsivät kotia. Tuolta ylhäältä löytyy melko hyvin tietoa kaikista marsuista (Juho puuttuu sieltä vielä) urokset- ja naaraatsivuilta. Tällä hetkellä kaikki asuvat pareittain Juho & Kooka, Liski & Jambo, Pera & Paavo, Hertta & Limetta ja Käpy joka asuu kolmistaan pikkutyttöjen Helmin ja Martan kanssa.

      Kaikki kolme ovat siis asuneet samalla omistajalla (2 omaa kasvattiani ja tuo risteytys (ei siis ole puhdas aby ja sillä on vain kaksi rusettiakin :) ), mutta vain Juhon piti tulla tänne ja kahden muun muuttaa Kotkaan. Siellä uudessa kodissa puhkesi kuitenkin niin paha allergia ettei pystynyt olemaan samassa huoneessa kunnolla marsujen kanssa, joten sen takia myös nämä kaksi ovat tällä hetkellä täällä luonani.

      Kaikki sileäkarvaiset ovat kyllä niin omia persooniaan, eli riippuu ihan marsusta millainen on. Itselläni on marsuja jotka tykkäävät löhöillä sylissä ja sellaisia jotka eivät malta istua sekunttiakaan paikallaan ja tahtovat mielummin rallitella lattialla. Jotkut roikkuvat koko ajan häkin reunalla seuraamassa huoneen tapahtumia, ja jotkut ovat ujoja ihmisten seurassa eivätkä aina edes heti uskalla tulla häkin reunalle herkkuja hakemaan. Ihan siis marsusta riippuu :)

      Ehkä sitä joku päivä voi videota napata kunhan kerkeän :)

      Poista