lauantai 7. helmikuuta 2015

Käpynen 2v!



Käpynen täyttää tänään kaksi vuotta! Sen kunniaksi kaksi suloistakin suloisempaa kuvaa pikku Kävystä. Ihana pieni <3 Voi hitsit, kun en kestä tota nokkaa, eikä se vieläkään ole kadonnut minnekkään. Nokkaeläin <3

Viime postauksesta huomasi, että nelikko on muuttanut yläkertaan ja pikkupojat alas. Silta joka meni häkistä taikisaitaukseen oli niin suuri hitti, että sillä ravattiin ja pompittiin niin paljon, ettei lakanat sen päällä pysyneet millään paikallaan ja lopuksi Käpy onnistui loukkaamaan varpaansa siinä kun jäi jumiin. Yksi kynsi irtosi kokonaan ja vertakin tuli sen mukaisesti. Onneksi pahemmin ei käynnyt. Käpy aristi jalkaansa pari päivää, mutta nyt on jo ihan normaali, kunhan kynsi kasvaisi takaisin. Vauhtia ei Kävyltä kuitenkaan ole puuttunut missään vaiheessa ja on jaksanut reippaasti hurista ympäri häkkiä jokaiselle.

Yläkerrassa on vähän ollut rauhatonta, johtuuko pienemmästä tilasta vai mistä, mutta siellä osoitellaan kyllä välillä selvästi mieltään. Ensin olin varma että kyseessä on Käpy ja Kooka, mutta lähemmän seurailun jälkeen totesin, että kyseessä onkin Hertta ja Käpy. Hertta ei selvästi jaksa Kävyn hurinoita ja nämä jaksavat keskustella asiasta todella kovaäänisesti. Limetta ja Kooka vain väistävät kun häkissä yritetään päättää kuka nyt oikeasti on talon pomo, mies vai nainen. Eiköhän se tästä vielä rauhoitu.

Lopuksi yksi ylimääräinen ylisöpö kermapossukuva. Vain pikkuinen Käpy on enää jäljellä, niisk <3 Onneksi ikää on "pikkuisella" vasta kaksi vuotta :)

Käpy, Kinkku, Kille <3

2 kommenttia: