sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Nainen talossa



Ihan normaali ei taida tämäkään marsu olla :D


Killeä ei enää kiinnostanut seistä paikallaan kuvattavana.

Maailman suloisin nenä kurkisti Killen takaa <3




Seinien tuijottelu on vissiin tarttuvaa?

Suloisin nenukka <3
Marsut on tänään olleet niin hassuja, että oli vain pakko ottaa kamera esiin. Hertan muutto meille on saannut jokaisen miehen pään sekaisin. Aina kun se pitää ääntä, kaikki innostuvat ja vetävät kunnon rodeota ympäri häkkiä, kiljuvat kuin viimeistä päivää ja kiipeilevät melkein seiniä pitkin kun yrittävät paikantaa mistä ääni tulee :D Ihan pöhköjä! Mutta niiiin ihania!

Ylimmästä kuvasta voi myös päätellä jotain todella jännää! Nimittäin, pitkän mietinnän jälkeen tuli Killen ja Hertan väliseinä otettua pois. Kyllä, meille on (jos kaikki menee kuten pitää) tulossa pieniä kermavauvoja! Lea ehdotteli jo Herttaa varatessani, että mikäli kiinnostaisi niin tässä olisi kiva morsian Killelle. Ensin olin sitä mieltä, että kyllä kastroin Killen suoraan, mutta lopuksi alkoi muitakin ajatuksia pyöriä päässä. Onhan se jo kauan kiinnostanut saada olla mukana seuraamassa omien pikkumarsujen kehitystä syntymästä asti, mutta ihan en ollut ajatellut että se päivä ehkä koittaisi näin nopeasti. Toisaalta Mini-Killet ovat enemmän kuin tervetulleita, kastraation jälkeenhän se ei enää onnistuisi. Herttakin on juuri nyt sopivassa iässä ja kunnossa ja tilaakin löytyy pikkumarsuille, kun en ole kerennyt haalia Killelle omaa minilaumaa tuohon ylähäkkiin. Toivottavasti kaikki nyt menee hyvin.

Kille on ihan onnessaan kaverista! Se ihan hiljaa hurisee Hertalle ja nuolee korvia. Hertta on ollut vähän drama queen ja kiljuu heti kun Kille tulee vähääkään liian ahdistavasti lähelle. Kille on oikein lempeä mies, eikä järjestänyt läheskään sellaista "Ooh nainen!"-rumbaa kuin mitä olin ajatellut. Se on melkein enemmän kiinnostunut pellettikiposta kuin Hertasta jos se ei saa kaipaamaansa huomiota takaisin. Lattiallakin se melkein vain vilkaisi Herttaa ja lähti sen jälkeen kiertelemään koko kämppää. Hertta raukka hukkasi ainoan tuen ja turvansa ja jäi paikalleen huutamaan. Kille kääntyi vain pari kertaa takaisin, katsoi mikä oli ongelman nimi ja jatkoi matkaa :D

5 kommenttia:

  1. En tiedä Killen kantajuuksista (mikä sana), mutta jos sieltä syntyy punasilmäisiä lapsia, niin tämä on kiinnostunut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pewiä mahdollisesti, tuskin mitään sen jännempiä punasilmiä :)

      Poista
  2. Suloisia otuksia. ♥ Marsuvauvoja odotellessa sitten. :)

    VastaaPoista
  3. Eikä marsuvauvoja - ihanaa ♥ Jos sieltä tulee tyttöjä niin tiedänkin mistä hyvä koti löytyisi ! :D

    VastaaPoista