keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Prinsessa Ruusunen

Marsuvahti esittäytyy!
En koskaan ole ollut kissaihminen, mutta kun tämä otus muutti meille niin käsitys kissoista muuttui totaallisesti. En ehkä omaa kissaa lähtisi hankkimaan, mutta tämän ottaisin kyllä mukaan minne tahansa!

Ruusunen muutti meille kissatalosta vuosi takaperin räkäisenä ja ikenet tulenpunaisina. Hampaatkin uhattiin ottaa pois, kun näytti niin pahalta, mutta vaikka ikenet eivät koskaan tule tulemaan kuntoon saipahan kissa ainakin säästää hampaansa.

Miksi Ruusunen on niin erityinen? Ihan aluksi voin jo sanoa, että sen olemus huokuu jotain erityistä, jota en edes vanhalla kissallamme huomannut. Vaikka maha onkin kasvanut hirveästi on sillä suuret nappisilmät jäljellä ja prinsessan asenne kohdallaan. Nirsompaa kissaa ei voi löytää ja se todellakin tuhlaa ruokaa! Se tahtoo kaiken itselleen mitä muut syö mutta saatuaan ruokaa, se ei tahdo syödä. Roskis täyttyikin ennen nopeasti ruoilla joita kissa oli nuollut, muttei syönnyt. Vain yhet kissanpirpanat kelpaavat tälle ja jos niiden valmistus joskus lopetetaan, niin Ruusunen lopettaa syömisen varmaan kokonaan..

Palataksemme aiheeseen. Jo ensimmäisenä päivänä Ruusunen näytti todellisen luonteensa maukuen ja kehräten jokaiselle ohikulkijalle. Ei ole mukavampaa kuin joka aamu herätä siihen kun sängystä noustessa kuuluu kaunis rääkäisy kun Ruusunen toivottaa hyvät huomenet ja puskee ja suorastaan kuolaa herääjän ihan märäksi. Tämän se joutuu tekemään joka aamu viidelle henkilölle ja pari kertaa useamminkin kun joku sattuu nukahtamaan uudestaan.

Vessassakaan ei koskaan enää tule tylsää. Ruususen on aina pakko päästä mukaan ja siinä se tekee toisen edessä kuperkeikkoja, venyy kaksi metriseksi ja maukuu kuin hullu. Se suorastaan menee ihan sekasin onnesta kun se pääsee jonkun kanssa vessaan :D

Puhelias tuo meidän Ruusunen myös on. Se joka kerta hypätessään sohvalle tai pois maukuu. Aina jonkun tullessa kotiin se maukuu. Aina halutessaan ruokaa, juostessaan kuin hullu talon ympäri ja jopa herätessään se maukuu. Sen on jopa pakko aina maukua kun sille juttelee. Meillä toimiikin nykyään kotona pieni kuoro. Kun Ruusunen maukuu kaikki talossa istuvat ihmiset vastaavat kuorossa maukuen ja siitähän se kissa vasta innostuu ja vastaa kerta perään vain uudestaan maukuen, saaden hepulin ja heittäytyen lattialle.

Eihän tuo Ruusunen kuitenkaan täydellinen ole. Kyllä sekin välillä kaipaa omaa rauhaa ja selvästi vastustelee jos se on saannut liikaa huomiota. Mutta ei kestä kauaa kun se taas on käyttämässä varpaita hyväkseen ja hieroo suupieliään niihin.

Kertokaamme nyt samalla eilisestä tapauksesta. Olin lukemassa kokeisiin kun tuo ihanainen kissa tuli seuraksi, antoi kuolaisen pusunsa ja puski päällään kaikilla voimillaan. Lopuksi se lössähti tuohon viereen ja kävi kovaäänisesti kehräämän. Ei siinä paljoa enää kokeisiin luettua vaan otettiin kissa kainaloon ja käytiin päiväunille, kehräyksien saattelemina. Herättyäni lähdettiin kissan kanssa syömään ja kun oli tarkoitus mennä jatkamaan taas lukemista niin katse kissaan ja "Tuutko mukaan?" - pyyntö. Tuo katseita rakastava kissa rääkäisi taas kauniin maukauksen ja hyppäsi sohvan kautta suoraan syliin. Siitä sitten uudestaan vaan sänkyyn lukemaan ja Ruisuinen nukahti siihen viereen. Voihan ihanuus, kun tuo kissa osaa yllättää! :) <3

Tähän on hyvä päättää esittely Ruususesta, mutta lopuksi vielä mainittava asia jonka usein mainitsen ystävilleni; Jos asut viikon Ruususen kanssa, et ikinä tahdo muuttaa pois!

(Anteeksi huono suomi ja kirjoitusvirheet, en nyt jaksa alkaa korjailemaan virheitä)

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Napero

Istuin tekemässä läksyjä ja marsut olivat lattialla. Kamala kipittely kuului kun ne innoissaan tutki taas kerran jokaisen nurkan. Noin tunnin päästä alkoi tulla hiljaisempaa ja lopuksi kuin käännyin niin vieressäni nukkui mitä söpöin marsu :) Niin olisi tehnyt mieli ottaa ja rutistaa Nappia kun se päätti nukkua keskellä lattiaa, väistämättä ketään. Pakko oli itsekkin nousta lattialta ja hakea kamera ja ottaa pari kuvaa vaarista. Näinä hetkinä kyllä ymmärtää miksi talosta löytyy marsuja..


Meidän suloisin papparainen ♥

Tämän lisäksi tuli taas otettua video poikien touhuista. Tällä kertaa kyllä kymmenen kertaa lyhyempi.. Voitte varmaan arvata kuinka hyvin tuli tehtyä läksyjä ;)

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Tip tap tip tap

Pojat ovat vallanneet olohuoneen. Jalkojen juuressa häärii pari jalkaparia ja sukkiakin on maisteltu. Voiko mukavampaa olla kuin se, että perheen pienet ovat vallanneet koko asunnon :D Ei ilta tästä kyllä enää parane! Toivottavasti nuo kuikuttajat kerkeävät palata omaan huoneeseen ennen kuin äiti tulee kotiin. Siinä vaiheessa on kyllä kaksi porsasta uunissa ja yksi omistaja hirressä..

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Painoja (vk 11), kuvia ja shoppailua

Ensin viikon painot.

Nappi 851g (-36g)
Kille 930g (-39g)

Pojat laihtuivat kummatkin yli 50g viime viikolla, Kille mm. hammasongelmiensa takia. Paino on kyllä siitä jo noussut, mutta kahden viikon takaista painoa ei vielä olla saatu takaisin.


 Kaunis tilliviritelmä :D

Ihana uusi riippukeinu

Tänään tuli siivottua häkki, jonka innoittamana viritin tuon yllä olevan riippukeinun pojille. Nappi tykästyi siihen totaallisesti ja loikoilee siellä yhä.

Tämän viikon aikana on myös tullut shoppailtua kamalasti, sekä marsuille että itselleni. Itse sain tilattua Hobbyhallista takin, joka osottautui liian pieneksi ja nyt odotan uutta. Sieltä tuli myös tilattua ihana pinkki räsymatto johon ihastuin totaallisesti! Se on myös todella kätevä marsujen seassa, kun purut saa lakaistua paljon helpommin pois siitä, kuin edellisestä matosta. Sen lisäksi H&M'stä tuli tilattua kaksi pyyhettä marsuille (v. pun. & pinkki) samalla kun vanhemmat tilasivat itselleen pyyhkeitä. Sieltä tuli tilattua myös 30x30cm pesulappuja (liila), joita olisi tarkoitus sitten käyttää näyttelyissä kun sinne joskus uskaltaudutaan lähteä. Olivat niin hienon ja hyvän näkösiä, että oli ihan pakko tilata niitä valmiiksi kotiin :P Jos ei koskaan uskalleta näyttelyihin, niin onhan pyyhkeistä aina hyötyä. Näiden lisäksi käytiin vielä tänään tuhlaamassa Seppälän lahjakortti ja matkaan lähti farkkulegginsit, pinnejä, panta ja kerettiin vielä kenkäkauppaan ostamaan kengät. Kyllä olin kuolla, shoppailu ei ole mun juttu, mutta pitäähän sitä välillä ostaa jotain uutta. Nyt ei kyllä tarvitse enää pitkään aikaan ostaa mitään!
Ainiin, ostettiinhan me myös ohraa kasvamaan näin ajoissa pääsiäisen kunniaksi, niin pääsevät marsut nauttimaan herkuista vähän etuajassa ;)

Killellä on ylähampaat kasvaneet jo omiin mittoihinsa, mitä nyt erittäin epätasaisesti. Toinen alahammaskin lähenee jo sopivia mittoja, mutta toinen ei halua millään kasvaa takaisin! Jos se hammas ei nyt parin viikon aikana ala kasvaamaan niin pitää varmaan käydä eläinlääkäriä tervehtimässä.

Taavi olisi eilen täyttänyt 5 vuotta. Paljon onnea suklaasilmä! ♥

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Jo kuukausi on mennyt..

.. ilman Taavia. Ikävä on aivan liian suuri ja on vieläkin vaikeata ymmärtää ettei tuota ruskeaa karvapalloa enää ole. Tekisin mitä vaan, että saisin pirteän ja iloisen Taavin taas syliin. Tämän viikon aikana on tullut monta kertaa sellainen tunne, että kaipaan aivan liikaa tuota marsua ja välillä on raskasta avata häkin ovea :(

Kuvat vuosilta 2007, 2008, 2009. Tämän lisäksi sain vihdoinkin tietää Taavin tarkemman iän ja oma muisti olikin pätkinyt todella paljon. Taavi syntyikin 18.03.2006. Tämä siis tarkoittaa että herra olisi täyttänyt seuraavalla viikolla 5 vuotta. Nuku hyvin Taavi <3

--------------

Tämän lisäksi huomasin eilein, että Killeltä puuttuu kaikki etuhampaat, ylhäältä että alhaalta. Hassun näköinen tuo marsu nytten :) Onneksi tuo kuitenkin onnistuu raastettua ruokaa syömään ja heinääkin onnistuu syömään kiitettävästi. Kuitenkin olen myös vähän tukiruokkinut, kun ei tunnu tarpeeksi ruokaa suuhun menevän. Kille on laihtunut nyt 70g, mutta toivottavasti se pystyy pian taas itse syömään kunnolla.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kuvia papanapojista

Kuvat otettu noin viikko sitten. Tarkoitus oli lisätä aikaisemmin, mutten koskaan jaksanut niitä pienentää..

 Blogin ulkoasukin vaihtui, sillä bloggerin kanssa on tällä hetkellä ongelmia. En pysty  määrittämään blogitekstiä ja esim. "lähettänyt"-merkintää on mahdotonta lisätä. Olen yrittänyt vaihtaa konetta ja selainta, painanut tallennusta 500 kertaa ja poistanut valinnat ja lisännyt ne jälleen. Eikä mikään auta! Yritin sitten jos vika olisikin ulkoasussa, muttei sekään sitten näköjään auttanut. Voihan peruna! Toisessa blogissa ei ollut mitään ongelmaa. Jos jollain on ollut samanlaisia ongelmia, niin apu on kyllä tervetullutta!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Vähän kaikenlaista

Näin aluksi tahdon näyttää huonon videon, jonka sain tehtyä tänään marsuista. Se on hurjan pitkä (10 min.) ja musiikkikin loppuu ja jatkuu vähän koska sattuu. No ei voi mitään, ainakin pojat ovat syötävän suloisia ;)


Sen lisäksi häkin yläkerta koki uuden pohjratkaisun, joka näkyy myös videon alussa. Päätin laittaa lakanan pohjalle, sillä marsut viettävät niin pienen osan ajastaan yläkerrassa. No, arvatkaapa ketkä yhtäkkiä tykkäsivätkin enemmän yläkerrasta? Mukavaa yrittää sieltä sitten saada pissaläntit pois. Pojat viettivät ison osan päivästä lattialla ja voi sitä riemua!

Sitten hiukan huonompiin uutisiin. Meidän pojat ovat nytten sitten ainakin hetken erotettuina. Viime yön Nappi joutui viettämään yläkerrassa ilman ruokaa, kun Kille ei päästänyt vanhusta takaisin alas. Hiukan oli toinen rietunut, kun siirsin sen heinien sekaan. Tämän lisäksi Nappi on täynnä pieniä hampaanjälkiä ja toisen korvan alapuolelta löytyi mukavan kokoinen, verinen, karvaton kohta. Todella ärsyttävää! Siirsin sitten nuo ainakin toistaiseksi erilleen ja Nappi oli selvästi tyytyväinen kun sai keskittyä syömiseen ilman että toinen on heti kimpussa. Toivottavasti tämä on vain väliaikaista!

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Vierailu 4H-kerhossa

Eilen oltiin marsujen kanssa esittäytymässä 4H-eläinkerhossa. Oli todella kivaa ja en ihmettele vaikka jollekkin muuttaisi marsuja jossain vaiheessa ;)  Ensin oli hiukan yleistietoa marsuista, hoidosta, roduista, hiukan näyttelyistä jne. Lopuksi lapset saivat vielä ottaa marsut syliin ja tutkia lähemmin.

Marsut olivat aluksi ihmeissään minne olivat joutuneet, mutta ei kestänyt kauaa kun nekin kipittelivät taikisaitauksessa innoissaan. "Avustaja" kuitenkin oli ajatellut että marsut olisivat saanneet juosta vapaasti todella isossa huoneessa ja otettiinkin aitauksesta yksi pala pois jotta marsut pääsisivät menemään minne haluavat. Kille oli ihan innoissaan ja juoksenteli ympäri huonetta, mutta Nappi tyytyi kaikkiin rapsutuksiin ja silittelyihin ja makasikin ihan rentoutuneena kaikkien lasten sylissä <3

Oli kyllä mukavaa ja onneksi myös marsut viihtyivät! Huonoja kuviakin voisin sieltä lisätä jossain vaiheessa.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Marsujen painot vk 9

Nappi 887g (+37g)
Kille 969g (+22g)

Tänään pitäisi keretä vielä pakata hiukan marsujen tavaroita ja laittaa marsutkin matkakuntoon. Huomenna olisi edessä vetämäni 4H-eläinkerho, jonka aiheena on huomenna marsut. Katsotaanpa mitä mukavaa huomenna sitten tapahtuu :) Toivottavasti pojat osaavat käyttäytyä hyvin!