torstai 26. helmikuuta 2015

Me muutettiin!




Jambo on reipastunut hurjasti ja uskaltaa jo tulla herkkuja hakemaan kädestä. Hitaasti mutta varmasti :)

Löysin oikein kivan kaksion minulle ja marsuille (parvekkella <3) ja onni oli vissiin matkassa kun vuokrasopimus viime viikonlopuna kirjoitettiin. Hurjasti on ollut asuntoja jonne ei eläimiä saa mukaan ottaa ja sellaisia joissa ei ole parveketta joten oli kyllä mahtavaa kun tämä asunto löytyi ja vielä oikein hauskasta paikasta! Siskoni asuu viereisen oven takana :D Tuleva marsuvahti!

Uutta häkkiä on tullut suunniteltua, mutta ihan viellä ei ole sen aika, hirveästi on kaikkea muuta mitä pitäisi kämppään vielä itsellekin hankkia. Jotain uutta piti kuitenkin saada ja vahakankaat menivät vaihtoon. Marsujen tavaroita on ihan hurjasti ja suurin osa onkin vielä vanhassa asunnossa. Katsotaan jos ne ollenkaan tulevat mukaan, ainakin ikeasta ostetut putket on jo niin käytettyjä että ehkä ne voisi suosiolla heittää pois :D

Marsut tottuvat pikkuhiljaa uuten kämppään. Tavaroita on ollut niin vähän yksiöstä muuttaessa, että huoneissa on kaikunut melko mukavasti. Nyt ovat kyllä jo reipastuneet ja huutelevat tuttuun tapaan ruoan perään :)

tiistai 24. helmikuuta 2015

Hertta 2v!


Mietin pitkään mitä 23. päivä piti tapahtua. Olinko sopinut jotain menoa, vai oliko kyseessä erääntyviä laskuja tms. Näin yövuoron viimeisillä tunneilla muistui mieleen ettei kyseessä ollutkaan mitään huipputärkeää vaan ainoastaan Hertan synttäripäivä! Herttakin siis täyttää täytti kaksi nyt helmikuussa. Onnea kaunein vadelmasilmä <3

tiistai 17. helmikuuta 2015

Hämeenlinna 14.2.2015

Nopeasti ennen nukkumaan menoa tänne vihdoinkin Hämeenlinnassa olleiden ystävänpäivänäyttelyiden tuloksia. Hurjan, hurjan pitkä päivä, mutta ihan onnistunut sellainen.

Päivä alkoi mukavasti viime vuoden voittajien palkitsemisella. Paras Hertta-mamma ylsi ensimmäiselle sijalle vuoden pettinä huikealla 240 pisteellä. Ihan tosi huippua! Niin mahtavaa! Jee! Myös Limetta hengaili pisteidensä kanssa jossain siellä viiden parhaan joukossa viime vuoden alustavassa pistelaskennassa. Toivottavasti on myös siellä pysynyt.


PET:
Limetta - 95p.
Hertta - 96p, kuma
Kooka - 94p, kuma

Kumat tuli puunauskohdista. Limetalla aavistus likaa rasviksessa. Näissäkään näyttelyissä ei säästytty suoneen leikkaamisesta (miksi se on nykyään niin vaikeeta? Marsuraukat) kun Kookaa sohaisin saksilla. Veri tyrehtyi juuri ennen pöydälle viemistä ja taisi jäädä tuomariltakin huomaamatta pisteistä päätellen - meidän onneksi ;) Pitää nyt oikeasti yrittää muistaa: Kookan kynsiä ei leikata uudestaan näyttelypaikalla vaikka näyttäisi kuinka pitkiltä. Ne ei ole oikeasti liian pitkät :D

UML:
Liski - kuma
Jambo - 2 x kuma
Hertta - kuma, serti -> FI MVA!!

Ehdottomasti päivän parasta oli, että Hertta sai itselleen kolmannen sertinsä, jess! Trimmaussessioiden aikana ei ole muuta tullut toivottua kuin että saataisiin vihdoinkin se serti, jotta ei tarvitsisi enää trimmata. Hertan trimmaaminen on jotain ihan hirveetä, vaikka se muuten on ehdottomasti porukan helppohoitoisin otus. Trimmaaminen vaan on jotain mitä kumpikaan meistä ei voi sietää. No nyt ei enää tarvitse sietää, ainakaan Hertan. On se aikamoinen marsu!

Jee, jee, jee!

lauantai 7. helmikuuta 2015

Käpynen 2v!



Käpynen täyttää tänään kaksi vuotta! Sen kunniaksi kaksi suloistakin suloisempaa kuvaa pikku Kävystä. Ihana pieni <3 Voi hitsit, kun en kestä tota nokkaa, eikä se vieläkään ole kadonnut minnekkään. Nokkaeläin <3

Viime postauksesta huomasi, että nelikko on muuttanut yläkertaan ja pikkupojat alas. Silta joka meni häkistä taikisaitaukseen oli niin suuri hitti, että sillä ravattiin ja pompittiin niin paljon, ettei lakanat sen päällä pysyneet millään paikallaan ja lopuksi Käpy onnistui loukkaamaan varpaansa siinä kun jäi jumiin. Yksi kynsi irtosi kokonaan ja vertakin tuli sen mukaisesti. Onneksi pahemmin ei käynnyt. Käpy aristi jalkaansa pari päivää, mutta nyt on jo ihan normaali, kunhan kynsi kasvaisi takaisin. Vauhtia ei Kävyltä kuitenkaan ole puuttunut missään vaiheessa ja on jaksanut reippaasti hurista ympäri häkkiä jokaiselle.

Yläkerrassa on vähän ollut rauhatonta, johtuuko pienemmästä tilasta vai mistä, mutta siellä osoitellaan kyllä välillä selvästi mieltään. Ensin olin varma että kyseessä on Käpy ja Kooka, mutta lähemmän seurailun jälkeen totesin, että kyseessä onkin Hertta ja Käpy. Hertta ei selvästi jaksa Kävyn hurinoita ja nämä jaksavat keskustella asiasta todella kovaäänisesti. Limetta ja Kooka vain väistävät kun häkissä yritetään päättää kuka nyt oikeasti on talon pomo, mies vai nainen. Eiköhän se tästä vielä rauhoitu.

Lopuksi yksi ylimääräinen ylisöpö kermapossukuva. Vain pikkuinen Käpy on enää jäljellä, niisk <3 Onneksi ikää on "pikkuisella" vasta kaksi vuotta :)

Käpy, Kinkku, Kille <3

maanantai 2. helmikuuta 2015

Iso kasa kuvia!

Kooka-Burra

Hertta ja takana lepäilee Käpynen.

Hertan posket <3

Kooka ottaa rennosti <3

Käpy aina yhtä lötkönä. Pari rapsutusta korvan taaksekin saa antaa, ilman että marsu nousee ylös <3

Aikamoisen jäätävä tuijotus :D


Limetta ei edes jaksa piiloon mennä vaan makoilee esillä, niin että kerkee tuoreitakin hakemaan ekana!


Pojat niin kavereita <3

Pikkupojat on taas muuttaneet alakertaan.


Ai että, mä tykkään crestillisistä marsuista <3 Ihania töyhtöpäitä!



Kävyn perusilme <3


Limetta niin suu mutrulla kun voi vain olla :D

Hertan ilme <3

Kyllä mahtui kaikki neljä samaan kuvaan.

Kooka katselee tyttöjen peppuja :D

Kooka aika muikeana <3


Marsut saivat valot häkkeihin pimeitä talvipäiviä valaisemaan :)