keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Lisää suruja

Ei kestänyt kauaa Juhon poismenon jälkeen kun jouduttiin hyvästelemään myös pikkuinen Nasu. Nasu oli viimeisillään tiinenä ja sen olisi mikä päivä tahansa pitänyt synnyttää. Jokin kuitenkin nuorella marsulla petti (sydän?), koska se oli nukahtanut ilman mitään ennakkovaroituksia unituubiinsa. Kyllä surettaa. Nasu oli niin hurjan nätti tyttö ja meidän marsulan kova-äänisin. Sen kiljunta kuului jopa naapureille, silloin kuin Nasu oli sitä mieltä että ruokaa piti saada juuri nyt heti, eikä kohta. Ensimmäinen kerta kun meillä oli minkäänlaisia ongelmia tiineyden kanssa ja tietenkin piti mennä samalla mamma että poikaset. Tietenkin riski on aina olemassa ja se pitää tiedostaa. Mammamarsun on oltava hyvässä kunnossa ja tiineysajan hoito kohdillaan. Sekään ei kuitenkaan aina riitä. Nuku hyvin ihana Nasu <3

EPET VVPET5-17 Almond's Bake A Creamcake If You Dare
05.05.2017-11.02.2018

Pieniä onnistumisiakin ollaan saatu kokea! Oltiin Kaakon Kanit ja Jyrsijät ry'n järjestämissä pet-näyttelyissä 18.2. Meillä meni aivan loistavasti!

Derris, 2 x kuma
Ivan, kuma & PPM4
Doodia, 2 x kuma & PPM3
Paavo, kuma & PPM2
Babiana, 2 x kuma & PPM1!

Kaikki ppm-sijat tulivat meidän marsulaan! Ei huono päivä ollenkaan. Näyttelyt olivat muutenkin erittäin mukavat ja paikalla oli paljon ensikertalaisia.



Kameli on myös mahdollisesti tiineenä. Paino on noussut hurjasti, mutta mitään liikettä ei ainakaan vielä tunnu. En ole kyllä muutenkaan hirveästi uskaltanut koskea, koska Kameli ei ole ollenkaan tykännyt vatsan varovaisesta tutkimisesta. Hiukan kyllä toivon että neiti olisi vain lihonut, juuri nyt ei tiine marsu ole toivelistalla. Jännittää ja stressaa aivan hurjasti!

Doodiakin kasvaa hurjaa vauhtia ja painaa nyt jo 3,5 kk iässä 836g!! Sillekin pitäisi melkein jo alkaa suunnitella poikakaveria. Ei se tietenkään vielä pääsisi deittailemaan, mutta liian kauaa ei kyllä voi odottaa kun on jo nyt niin iso. Vielä ei kyllä oikein ollenkaan tekisi mieli suunnitella poikasia, jos kaikki menee taas päin mäntyä..

--------

Perustin myös blogin ja instagram-tilin lisäksi facebookiin marsuilleni ryhmän. Nyt sitäkin kautta voi seurata meidän arkea. Blogi on harmillisesti melko hiljainen ja facebookiin ja instagramiin on paljon helpompi päivitellä lyhkäsiä kuulumisia. Blogin kirjoittamisesta en kyllä aijo vielä luopua kokonaan, mutta postaustahti tuskin tästä tulee enää nousemaan. Facebook-ryhmän löydät nimellä Sannin marsula. Ryhmä on tällä hetkellä ainakin vielä suljettu (liittymispyyntöä saa toki laittaa), mutta katsotaan jos senkin laittaa julkiseksi tulevaisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti