torstai 21. toukokuuta 2015

Itse Ilkimys

Hampsteri on pysynyt nyt lähiaikoina hyvin häkissään ja reijät saatu peitettyä. Kauaan ei kuitenkaan saatu ilosta nauttia kun Hampsteri yrittää ihan jokaisesta paikasta päästä pois ja nyt on alettu nakertelemaan jo kiinnikkeiden kohdasta, joilla pohjalaatikko on dunan yläosaan kiinnitetty. Hullu Hampsteri ja sen pakkomielteet kostautuivat kuitenkin pari yötä sitten kun oli itselleen reijän nakerrellu antaumuksella, mutta olikin vielä ollut liian pieni. Aamulla vastassa oli puoliksi ulos päässyt hamsteri, joka oli juuttunut lonkistaan kiinni. En tiedä kuinka kauan se oli siinä roikkunut, mutta selvästi oli kiitollinen kun sai etuosansa käden päälle, eikä tarvinut ilmassa roikkua. Oli todella väsynyt pieni otus, kaikkensa antanut.

Irrottaminen olikin sitten jo vähän isompi homma ja siihen menikin lähes tunti. Kotoota ei löytynyt mitään apuvälinettä jolla reikää olisi saannut suurennettua tai vaikka koko pohjan tuhottua. Hampsteri ei liikkunut eteenpäin, eikä taaksepäin. Paniikki ja jo myöhässä töistä. Lopuksi jouduin vain ottamaan vähän rajummin kiinni ja vetää taaksepäin pari milliä kerrallaan, joka ei ollut niin helppoa koska Hampsteri vastusteli ja yritti itse rimpuilla eteenpäin. Lopuksi kuitenkin sain siirrettyä hamsteria sen verran taaksepäin, että sillä osui jalat taas puruihin ja lopuksi se sai etutassutkin sopivaan kohtaan, niin että sai itse väännettyä myös päänsä ulos. Huh! Oli kyllä ehkä vähän huvittava syy myöhästyä töistä sen jälkeen kun paniikki oli laantunut. Iskäkin nauroi kun kylässä kävin, että oli jo niin outo syy myöhästyä töistä, ettei sellaista voi ainakaan päästä keksiä tekosyyksi, että pakko se on uskoa. "Istuin irrottelemassa hamsteria joka oli juuttunut reikään". Ei ollut kulkuneuvot myöhässä tai koira syönnyt läksyjä ;)

Hampsteri on viimeisimmät päivät ja yöt vain nukkunut ja välillä käynyt syömässä. Oli aika rankka kokemus ja ajattelinkin, että nyt sen olisi jo pitänyt oppia. No, kyseessähän on hamsteri, joten nyt tänään illalla kun tulin kotiin, oli se onnistunut tuhoamaan häkkiä taas lisää ja löytyi kukkaruukusta multia kaivelemassa, muistamatta mitään parin yön takaisista kauheuksista. Onneksi kaverilta löytyi vanha hamsterinhäkki jonka saan huomenna hakea meidän käyttöön. Taitaa kyllä olla vähän pienempi, joten saattaa olla sitten vaan väliaikaisratkaisu. Sekin sisältää hurjasti muoviosia, joten eiköhän sekin ole jo parin kuukauden sisällä entinen ;)

Mikäköhän adhd-tapaus Hampsteri oikein on. Välillä tekisi mieli vain lahjoittaa se jollekin, mutta kuten muillekin olen sanonut niin siinä kohtaa tulisi varmaan itku ja paha mieli, on se kuitenkin sen verran ihana silloin kun se on ihan vaan Hampsteri <3 Oon nyt yrittänyt pikkusen terraarioita katsella, mutta tahtovat olla aavistuksen pieniä omaan makuun, tai turhan kaukana tai kalliita. Jos joku sattuu jostain bongaamaan jonkun sopivan oloisen terraarion, niin vinkatkaa ihmeessä!

On se niin ärsyttävä, mutta kuitenkin niin ihana ja suloinen <3

14 kommenttia:

  1. Voi kuinka hassua! JUURI istahdin tähän koneen ääreen HAMSTERINPYYDYSTYSOPERAATION jälkeen. Kiinankääpiö oli karannut dunastaan, joka on vanha ja jossa on liian iso kalteriväli kattoritilässä.. Oli jotenkin päässyt niin ylös ja karannut, tänään huomasin etten keittiössä ollut yksin ja operaatio alkakoon! Paljon vikkelämpi tyyppi tuo kuin miun karkailija-Stuart syrkki.. Oon niin mun jäätelön ansainnut. Ei oo hamsunomistaminen helppoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voiei! Juu ei tämä helppoa ole :D Sekin ärsyttää hurjasti, että tähän hamsteriin sentään on tullut panostettua paljon enemmän kuin jos vertaa niihin joita kotoa on löytynyt silloin kun olen ollut ihan pikkutyttö. Iso duna, paremmat ja monipuolisemmat ruoat, enemmän huomiota. Kyllä ne vanhatkin karkasivat välillä, mutta vain sen 1-3 kertaa vuodessa, ei kuukaudessa! Kiva panostaa, kun tuolle tytölle ei mikään näytä kelpaavan :D

      Poista
  2. Hampsteri on aivan paras :D! On se vaikeaa, kun on seikkailijan sielu, vaikka on noin pieni, ja pitäisi asua muovikuutiossa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuitenkin se on niin stressaantunut kun sen löydän että se on ihan märkä omasta kuolastaan kun on vapaana ja nukkuu putkeen pari päivää kun oli henkisesti niin rankkaa. Ei ole helppoa :D

      Poista
    2. Voi Hampsteri-parkaa, kauhean rankka ja ristiriitainen elämä :D

      Poista
  3. Voi mikä suloisuus tämä Hampsteri ♥

    Oon vannonu jo vuosia sitten pyhästi, etten laita enää ainuttakaan eläintä dunaan. :D Mulla on hamsuja ja gerbiilejä siis. Gerbiileille ne nyt ei sovi muutenkaan, mutta joskus kun olivat väliaikaisesti, ei parhaimmillaan mennyt montaa minuuttia kun niissä oli jo gerbiilinmentävä aukko. Ja sitten kun itse huomas asian, oli hampaita ehditty sovittaa jo jokaiseen lattialta löytyneeseen asiaan. :D Sama ongelma on kyllä kuljetusboksienkin kanssa, harvinaisen nopeaan tahtiin saavat geo/faunaboksien kannet rikki..

    Pleksiterranhan saa suht helposti askarreltua itsekin, netistä löytyy ohjeita. Halpa, saa just sen kokosen kun haluaa ja on kevyt siirtää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi näitä jyrsijöitä! :D

      Pitääkin vähän googlailla ja katsoa. Kiitos vinkistä!

      Poista
    2. http://teeitseterraario.suntuubi.com
      http://www.kronolia.com/terra
      Esimerkiksi näistä löytyy kattavat ohjeet, jos kiinnostaa. :)

      Poista
  4. Kasvattajatäti on ylpeä. Eikun... :D
    En kyllä tajua, mistä tuo yksilö on geeninsä saanut... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihme että se joutui tänne kun on yhtä sekaisin kuin minäkin :D Kiitos tästä huligaanista!

      Poista
  5. Saisiko hamsteria laittaa akvaarioon? Siitä lasista sen olisi varmaan vaikeampi syödä itteään läpi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nå akvaario ja terraario, eiköhän se ole aika sama asia muuten, mutta toinen on vesitiiviimpi ;) Niitäkin kyllä on tullut katseltua :)

      Poista
  6. Apua, siinä on kyllä melkoinen otus tuo Hampsteri :D

    VastaaPoista