sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Viikonlopun kuulumisia

Ensin on pakko lisätä blogiin nämä melkein kaksi viikkoa sitten kuvatut hamsterivideot. Akku on ollut loppu kamerasta ja laturi ollut siskolla, joten eilen sain haettua sen ja ladattua videot myös koneelle ja tänään youtubeen. Ensimmäisestä videosta näkee kuinka Hampsteri on karkaamassa omasta dunastaan. Toisella videolla Liskin riemuloikat kun löytää vahakankaita järsivän minijyrsijän. Nyt on reikä peitetty ja Hampsteri pysynyt omassa dunassaan. Ei majaile marsujen kanssa ;D



Päätin myös taas vaihteeksi pistää osan porukasta väliaikaiseen taikisaitaukseen. Uuden häkin tekeminen vain venyy ja venyy erilaisista syistä ja tällä hetkellä on ehkä parasta vain jättää koko ajatus vähäksi aikaa taka-alalle. Ehkä sitten kesällä. Ylähäkin porukasta huomasi, että kaipasi taas hiukan vaihtelua ja tilaa, joten saffronpojat saivat siirtyä keittiöön (pojat sen takia, että ovat siistimpiä kuin tytöt eivätkä ruiki pitkin seiniä :D) Vaikka ovatkin päässeet välillä lattialle juoksemaan niin onhan isossa häkissä asuminen kuitenkin ihan eri asia kuin se pari tuntia lattialla ja taas pienempään tilaan. Hurjasti on jokainen venytellyt jalkojaan oikein kunnolla. Käpy sai eilen jonkun pukkikohtauksen ja pomppi ilmaan ihan hullun lailla ja juoksi ympäri häkkiä niin että purut lensivät :D En muista koska olisin nähnyt Kävyn noin hurjana, pukkeja on tullut aina välillä, mutta ei varmaan koskaan noin isoja. Hassu <3

Koska pyyntöä oli tullut Marsumayhem-blogin puolelta sekä tänne että facebookiin asuntopostauksesta päätin sen toteuttaa tähän samalla. Tarkoitus oli odottaa ensin uutta häkkiä, mutta ehkä kannattaa nyt pistää, ennen kun on jo asunut täällä vaikka kuinka kauan. Ihan normi asuntopostausta en kuitenkaan viitsinyt tehdä, kun kuitenkin kyseessä marsublogi on, enkä ehkä hurjasti tahdo omaa kotiani sen tarkemmin esitellä. Sen sijaan tein pellettitarjoilu videon jossa näkyy hyvin asunto kun joutuu siirtymään huoneesta toiseen. Toivottavasti tämä siis kelpaa :) Marsut ovat hiukan ihmeissään videossa, kuten ehkä voi huomata. Ensinäkin ruoka tulee vähän väärään aikaan (pelletit ja tuoreet tarjoillaan yleensä illalla) ja sitten vielä kameralla heilutaan. Kummasti myös näytti järkyttävän se etten halunut kameraan puhua. Yleensä tulee höpötettyä kaikenlaista kun menee häkkien luokse ja samalla tulee "varoitettua" että ollaan tulossa paikalle, ettei tarvitse pelästyä.



Pakko oli kuvata myös tuo ihana vaaleanpunainen roskapönttö jonka ostin Tokmannilta. Sielä säilyy marsujen pelletit. Kirpputorilta löysin myös samanvärisen pienen ämpärin, jolla on sitten hyvä napata sopiva määrä sisään tarjoiltavaksi. Niin söpöjä! Ja jos joku ihmettelee miks mun kädet on täynnä mustia läikkiä, niin töissä on tullut hartsattua. Ei tahdo irrota se hartsi :P

Lopuksi vielä pari kuvaa kameran kätköistä:




7 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Pakko kysyä, mistä olet hankkinu nuo jakkarat tai penkit? Näkyy mm. vikassa kuvassa :D Itsekin sellaisia haluaisin nimittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Robin Hoodista oon ostanut, tai nykyään se vissiin on Tokmanni. En tiedä löytyykö niitä vielä, on jo melko kauan sitten ostettuja :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hihhih, ihana tuo viimeinen kuva <3 :)

    VastaaPoista
  4. Ihan mahtavat videot ja voihan jummi jammi kuinka ihana kämppä! O.O Kyllä siun varmasti kelpaa noin ihanan oloisessa asunnossa asustella. :) *entistä suurempi feeveri päästä isompaan asuntoon* :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! On tää kyllä ihan mahtavaa. Aina asunut melko ahtaasti, nyt tilaa on vaikka muille jakaa! :D

      Poista