Joku mutrusuu, pullaposki tuolla takana <3 |
Nämä ovat jo aavistuksen vanhempia (ja näköjään tänne ladatessa huonompilaatuisia) kuvia. Pojat pääsivät häkin siivouksen ajaksi temmeltämään lattialle. Ilmeistä päätellen oli aika hauskaa :)
Muuten meillä menee, noh ihan hyvin. Paremminkin voisi mennä. Kille on pari kertaa meinannut ruohoon tukehtua kun on niin tohkeissaan sitä syönnyt. Hirveä kakominen kuulunut häkistä ja pari kertaa saannut jo ihan kunnolla pelästyä. Onneksi malttaa nyt jo vähän rauhallisemmin tunkea sitä ruohoa suuhunsa. Limetan hengitys rohisi eilen illalla, mutta nyt aamulla en huomannut enää mitään poikkeavaa, mutta seuraillaan nyt tietenkin vielä. Ja sitten on vielä Kooka, joka näyttää siltä kuin ei olisi kastraatiossa ollutkaan, kun paiseet (tai ainakin toinen) ovat palaneet vieläkin isompina. Höh. Tänään käydäänkin päivällä taas lääkäriä tervehtimässä. Voi pientä Kooka-raukkaa. Ajattelin jo että olisi ohi tämä kastrointiepisodi, kun viime käynnistä on jo pari kuukautta, mutta näköjään sitten ei.
Voi kuinka suloisia kuvia Käpystä ja Killestä! Käpy näyttää kyllä joistain kuvakulmista niin samalta kuin meidän Tyllerö, mutta nehän onkin puolisisaruksia :)
VastaaPoistaMeillä on kanssa yksi säännöllinen rohisija, mutta se saa ilmeisesti purua vedettyä henkeen tai jotain, koska rohinaa kestää yleensä vain pari tuntia tai siihen asti kunnes marsu keksii aivastaa.. Toivottavasti teilläkään ei ole kyse mistään vakavammasta!
Toivottavasti Kookakin tulee kuntoon!
Meilläkin Kille on sellainen että reagoi esim. just pölisevään puruun rohisemalla. Limpullakin vain onneksi jotain hetkellistä sillä on jo ihan normaali.
PoistaKäpy lähettelee sinne sukulaisilleen terveisiä! :)