Taas käytiin Kookan kanssa moikkaamassa lääkäriä. En enää pysy edes kunnolla mukana kuinka monta kertaa ollaan sielä käyty. Neljä? Seuraavana keskiviikkona on toivottavasti viimeinen kerta.
Kastraation jälkeen Kookalle ilmestyi paise jota hoidettiin antibiootti-kuurilla. Se ei kuitenkaan auttanut ja viikon päästä marsu joutui uudestaan nukutettavaksi/rauhoitettavaksi, jonka aikana tyhjennettiin märkäpaise. Kotona ollaan sitten sitä tyhjennelty ja huuhdeltu tämän viikon ja syötetty toista antibioottia. Tänään oli tarkistus, hyvin oli parantunut, MUTTA toiselle puolelle oli nyt muodostunut toinen pienempi paise. Joten ei kun uudestaan marsu nukutukseen ja paiseita tyhjentelemään. Onneksi nuo eläimet nukutetaan/rauhoitetaan tuolla kaasulla, joten ovat jo heti toimenpiteen jälkeen ihan hereillä. Muuten en varmaan olisi edes suostunut, kun Kooka on nykyään niin ryytynyt. Toivottavasti tuo nyt tulisi kuntoon. Vielä pääsiäisen jos paiseita tyhjentelisi.
Ja mitä tuumaa Kooka? Se ei hurjasti enää marsun mitoissa ole. Pelkkää luuta ja nahkaa. Se on muutenkin aina ollut melko huono ja nirso syömään. Oon hurjasti sille kaikkia herkkuja tarjoillut ja hiukan tukiruokkinut. Vatsa alkoi hiukan löystymään antibioottikuurin lopussa, mutta papanat alkavat nyt jo näyttämään normaaleilta, mitä nyt hiukan pieniä. Kooka pääsi myös tyttöjen kanssa asumaan Pet Expon jälkeen. Se oli jotenkin niin masentunut ja kökötti vain mökissään, että piti saada tuo jotenkin taas liikkeelle. Huomaa kyllä, että on tuo leikkaus ollut raskas, koska hirveästi se ei ole naisista innostunut. Hurisi ja pukitteli pari kierrosta häkissä ja sen jälkeen on vaan makoillut mökissä ja käynnyt syömässä. Hertta ja Limetta sen sijaan eivät jaksa olla yhtään paikallaan ja riehuvat ihan koko ajan :D Nyt Kooka joutuu taas olemaan pari päivää yksin, jotta haava-alue pysyy puhtaana. Pehmoisia pyyhkeitä pikku pyllylle. Toivottavasti alkaa painokin nyt nousemaan. Vaaka on ollut rikki, mutta selvän eron voi tuntea pelkästään pitämällä marsua sylissä. Varmasti painaa tällä hetkellä alle 900g.
|
Kooka tutustuu häkkiin |
|
Pukitellen päin seinää! :D |
|
"En se minä ollut!" |
|
Mitäs sä kuvaat? |
Ja kuvat vähän huonolaatuisia kun oli niin pimeetä ja kamerakin vetelee viimeisiään eikä haluu kunnolla vaihtaa asetuksia. Kuvat sunnuntailta tai maanantailta.
Voi Kookaparkaa. Minun piti leikkauttaa kaksi urostani mutta luettuani juuri tämänkaltaisia kertomuksia, päätin etten siihen hommaan ryhdy minun marsutuurillani. Olen vuoden sisään menettänyt kaksi marsua antibiootin aiheuttamiin komplikaatioihin vaikka olen ollut supervarovainen joten välttelen kaikkea missä niitä pitäisi syöttää. Mitäköhän energiapitoista sille voisi syöttää, ehkä tippa rypsiöljyä joka päivä muun ruoan lisänä?
VastaaPoistaHarmi että sielä päin on ollut noin huonoa tuuria. Mulla ei koskaan ole ollut antibioottien kanssa mitään ongelmia *koputtaa puuta*, tässäkin tapauksessa uskon ennemminkin syömättömyyden tuon kuurin aikana johtaneen hiukan löysempään vatsaan. Ja olihan tässä jo toinen kuuri menossa. Kookalla kerkesi vain päivän olla papanat väärän värisiä. Joo, eli siis yritin sanoa että meillä on vatsat kestänyt ihan hyvin antibiootteja vuosien varrella :D
PoistaMä oon kyllä valmis kastroimaan vaikka toisenkin marsun. En ehkä ihan heti tähän perään ihan jo hintavuuden takia ja onhan tää ollut melko raskasta. Mutta hyvän ja mukavan paikan olen löytänyt. Varmasti sielä kastroin vielä joskus uudestaan :)
Näköjään ei puhelin suostunut ihan koko tekstiä lähettäämään, tuolta puuttuu joistain kohtia pari kirjoittamaani pätkää, mutta eiköhän tuossa nyt tuo pointti tullut selväksi :)
PoistaVoi pikku Kooka! :c Voimia marsumiekkoselle! <3
VastaaPoista