lauantai 26. huhtikuuta 2014

Väsyneitä vanhuksia





Välillä on kiva katsoa vanhoja kuvia. Kuvissa makoilevat siis meidän edesmenneet marsut Nappi ja Taavi, joille tämän bloginkin ihan alkuaikoina perustin. Aivan ihania. Ilman näitä kahta ei tämän hetkistäkään laumaa olisi nurkissa pyörimässä. Iso on ikävä <3
Kuvat on aikasemminkin julkaistu blogissa, mutta oli pakko saada ne taas näkyville kun ovat niin ihania :)

torstai 17. huhtikuuta 2014

Pet Expo 13.4.2014

Viime sunnuntaina käytiin tyttöjen kanssa messuilemassa pitkästä aikaa. Hurjan pitkä oli päivä, mutta menihän se kun oli kaikkea jännää katseltavaa :) Mitään en ostanut, mutta hirveästi maistiaisia tuli maisteltua, nam! Meidän osalta meni taas ihan hyvin. Limetta sai 95p. ja kuman. Hertta sai 95,5p. ja oli lopuksi PPM4. On se vaan niin hieno mamma :) Mä en tiedä mikä näissä messuissa on, mutta aina menee pisteitä ihan tyhmistä huolimattomista syistä. Viimeeksi taisi Kinkulla olla pylly ihan puruissa, tällä kertaa Hertalla oli rähmää silmässä! No minkäs sille voi :D Hyvinhän meillä muuten meni.

Näinpä myös Kookan veljen messuilla (terveisiä sinne, jos omistaja joskus tänne blogiin eksyy!). Hurjan suloinen ja kuulemma samanlainen riiviö kuin meidän Kookakin. Hassuja nuo abyt :)

Kookan kuulumisia

Taas käytiin Kookan kanssa moikkaamassa lääkäriä. En enää pysy edes kunnolla mukana kuinka monta kertaa ollaan sielä käyty. Neljä? Seuraavana keskiviikkona on toivottavasti viimeinen kerta.

Kastraation jälkeen Kookalle ilmestyi paise jota hoidettiin antibiootti-kuurilla. Se ei kuitenkaan auttanut ja viikon päästä marsu joutui uudestaan nukutettavaksi/rauhoitettavaksi, jonka aikana tyhjennettiin märkäpaise. Kotona ollaan sitten sitä tyhjennelty ja huuhdeltu tämän viikon ja syötetty toista antibioottia. Tänään oli tarkistus, hyvin oli parantunut, MUTTA toiselle puolelle oli nyt muodostunut toinen pienempi paise. Joten ei kun uudestaan marsu nukutukseen ja paiseita tyhjentelemään. Onneksi nuo eläimet nukutetaan/rauhoitetaan tuolla kaasulla, joten ovat jo heti toimenpiteen jälkeen ihan hereillä. Muuten en varmaan olisi edes suostunut, kun Kooka on nykyään niin ryytynyt. Toivottavasti tuo nyt tulisi kuntoon. Vielä pääsiäisen jos paiseita tyhjentelisi.

Ja mitä tuumaa Kooka? Se ei hurjasti enää marsun mitoissa ole. Pelkkää luuta ja nahkaa. Se on muutenkin aina ollut melko huono ja nirso syömään. Oon hurjasti sille kaikkia herkkuja tarjoillut ja hiukan tukiruokkinut. Vatsa alkoi hiukan löystymään antibioottikuurin lopussa, mutta papanat alkavat nyt jo näyttämään normaaleilta, mitä nyt hiukan pieniä. Kooka pääsi myös tyttöjen kanssa asumaan Pet Expon jälkeen. Se oli jotenkin niin masentunut ja kökötti vain mökissään, että piti saada tuo jotenkin taas liikkeelle. Huomaa kyllä, että on tuo leikkaus ollut raskas, koska hirveästi se ei ole naisista innostunut. Hurisi ja pukitteli pari kierrosta häkissä ja sen jälkeen on vaan makoillut mökissä ja käynnyt syömässä. Hertta ja Limetta sen sijaan eivät jaksa olla yhtään paikallaan ja riehuvat ihan koko ajan :D Nyt Kooka joutuu taas olemaan pari päivää yksin, jotta haava-alue pysyy puhtaana. Pehmoisia pyyhkeitä pikku pyllylle. Toivottavasti alkaa painokin nyt nousemaan. Vaaka on ollut rikki, mutta selvän eron voi tuntea pelkästään pitämällä marsua sylissä. Varmasti painaa tällä hetkellä alle 900g.

Kooka tutustuu häkkiin



Pukitellen päin seinää! :D

"En se minä ollut!"





Mitäs sä kuvaat?
Ja kuvat vähän huonolaatuisia kun oli niin pimeetä ja kamerakin vetelee viimeisiään eikä haluu kunnolla vaihtaa asetuksia. Kuvat sunnuntailta tai maanantailta.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Suloinen Käpy


Saitko sä muka jotain herkkuja?!


Käpy häkissä lempipaikallaan. Siinä se istuu aina alahuuli lörpöttäen aamulla kun herään ja illalla tuoreita odotellessaan. Mökin katolta on hyvä seurailla maailman menoa ja välillä voi saada pari ylimääräistä herkkua tai rapsutusta kun on vaan niin suloinen!  Eikä saa unohtaa Killeä joka roikkuu häkinreunalla mitä kummallisimmissa asennoissa, koska hän kaipaa ainakin yhtä paljon huomiota, jos ei jopa enemmän :) Ihanat!

Huomenna mennään taas eläinlääkäriin Kookan kanssa. Eivät ole antibiootit tepsineet.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

EPET Almond's In the Spotlight

Jeee, hyvä Hertta! :) <3

Kookan neitoset

Kookalle käydään hurjasti juttelemassa.
Sinä karvahärpäke tule leikkimään!
Täällä saa porrrrkanan täytteisiä pusuja!
Jos vaikka sitten tätä kautta.
Tule jo, pliis!
Ihanat neidit käyvät Kookalle juttelemassa ja hurisemassa. Yrittävät jopa kaltereiden läpi. Kooka käy välillä tytöille hurisemassa, mutta eniten vain makaa mökissään. Eilen sai häkinsiivouksen yhteydessä juoksennella tyttöjen häkissä haistelemassa. Voi sitä pörinää ja pukkien määrää kun sai tallustella likaisilla puruilla ja tonkia vanhojen heinien seassa. Huomenna käydään taas moikkaamaassa lääkäriä. Kooka repi melkein kaikki tikit pois heti ensimmäisten päivien aikana. Leikkausarvet on tuosta huolimatta parantuneet ihan hyvin, mutta toinen puoli on lähtenyt nyt turpoamaan. Syö ja juo hyvin ja paino ei ole pudonnut enempää mitä leikkauksen jälkeen, muttei kyllä vielä lähtenyt nousemaankaan. Kunhan ei tipu ollaan plussan puolella. Laihahan se kyllä on.