torstai 12. heinäkuuta 2012

Meerschweinchen

Itävaltalainen neito :)
Viime viikolla tuli käytyä Itävallassa :) Oli todella mukavaa ja paljon kuvattavaa, aina marsuista hevosiin ja kauniisiin maisemiin. Hiukan kerkesi myös tulla ikävä kotiin, mutta Itävaltalaiset marsut ja murmelit lohduttivat hiukan. Päätin nyt tänne lisätä pari kuvaa, vaikkei marsuihin liitykkään.

Koiranpentumainen vuohimamma. Heilutti häntää koko ajan ja yritti melkein hypätä syliin :)



Murmeleita :)
Lomakin loppui heti tuon matkan jälkeen. Sain siis viettää kokonaisen vapaan viikon Suomessa ja toisen ulkomailla. Nyt olen sitten kesätöissä, mutta ei ole parempaa kuin kitkeä rikkaruohoja auringonpaisteessa :) Ja sama jatkuu kuukauden päästä koulussa.

Marsut viettävät päiviä syöden ruohoa ja juosten pitkin parveketta ja huoneita. Pojat ovat nyt parin päivän ajan olleet sitä mieltä, ettei parveke riitä heille ollenkaan ja on pakko tulla välillä sisälle kipittelemään. Yöt ne viettävät vanhaan tapaan vapaana huoneessani. Pistin häkin alle yhden noista yläkerroksen laatikoista, kun marsut viettävät nykyään suurimaan osan ajasta lattialla ja pissaläikkiä alkoi ilmestyä sinne. Olihan siinä vahakangas alla, mutta pistin nyt laatikollisen puruja sinne, että imisi pissat varmuuden vuoksi paremmin. Kesä on muutenkin tehnyt hyvää pojille ja se näkyy vatsoissa :) Kille ei enää ole niinkään löysä ja tuntuu jo paljon paremmalta käteen, kuin pitkään, pitkään aikaa! En sitten tiedä onko ne nämä ruohot vai parvekkeella olo, joka on saannut ihmeitä aikaan.

Katselin myös tulevia näyttelyitä tarkemmin ja tuli todettua, ettei me todellakaan lähdetä Jurvaan :P Olin muistellut, että Jurvaan ajaisi 3 tuntia ja Sastamalaan n. 1½h. Kuinka ollakaan, kun tarkistin asian niin Jurvaan olikin se 5h ja Sastamalaan 3h!!! Voihan jukra, että osaa harmittaa. No iskä lupasi kuitenkin lähteä kuskiksi Sastamalaan, joten sinne ainakin päästään toivonmukaan. Marsuilla on taas ollut jotain kinaa joka näkyy haavoina ja kaljuina kohtina Kinkun pyllyssä. Killellä onkin ollut hampaat ojossa oikein kunnolla parin päivän aikana ja se jahtaa Kinkkua ympäri huonetta :( Killelläkin tahtoo karvat irrota leusta, kun se sottaa niin syödessään ja kuivuneet ja kovettuneet karvat se onnistuu jotenkin repimään irti. Selvästi eivät tahtoisi mennä näyttelyihin, vaan mielummin jäisivät kotiin syömään heinää :)

Toivottavasti viikonloppuna olisi hyvä keli, vaikka sadetta onkin luvattu. Olin suunnitellut lähteväni marsujen kanssa mammalle, jotta saisivat kaksi päivää viettää ihan ulkona nurmikolla. Tosin nyt näyttää siltä, että sekin peruuntuu marsujen osalta :(

5 kommenttia:

  1. Upeita kuvia, olisi näitä enemmänkin katsonut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enköhän mä jossain vaiheessa lisäile enemmän kuvia nettiin, niin voin tänne blogiin sitten pistää linkin :)

      Poista
  2. Se Sastamalan näytsipaikka on muuten ihan (melkein) bussiaseman vieressä ja siellä on jopa juna-asema. :)

    VastaaPoista
  3. Upeita maisemia ja hellyttäviä eläimiä ♥

    VastaaPoista