.. ilman Taavia. Ikävä on aivan liian suuri ja on vieläkin vaikeata ymmärtää ettei tuota ruskeaa karvapalloa enää ole. Tekisin mitä vaan, että saisin pirteän ja iloisen Taavin taas syliin. Tämän viikon aikana on tullut monta kertaa sellainen tunne, että kaipaan aivan liikaa tuota marsua ja välillä on raskasta avata häkin ovea :(
Kuvat vuosilta 2007, 2008, 2009. Tämän lisäksi sain vihdoinkin tietää Taavin tarkemman iän ja oma muisti olikin pätkinyt todella paljon. Taavi syntyikin 18.03.2006. Tämä siis tarkoittaa että herra olisi täyttänyt seuraavalla viikolla 5 vuotta. Nuku hyvin Taavi <3
--------------
Tämän lisäksi huomasin eilein, että Killeltä puuttuu kaikki etuhampaat, ylhäältä että alhaalta. Hassun näköinen tuo marsu nytten :) Onneksi tuo kuitenkin onnistuu raastettua ruokaa syömään ja heinääkin onnistuu syömään kiitettävästi. Kuitenkin olen myös vähän tukiruokkinut, kun ei tunnu tarpeeksi ruokaa suuhun menevän. Kille on laihtunut nyt 70g, mutta toivottavasti se pystyy pian taas itse syömään kunnolla.
perjantai 11. maaliskuuta 2011
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Kuvia papanapojista
Kuvat otettu noin viikko sitten. Tarkoitus oli lisätä aikaisemmin, mutten koskaan jaksanut niitä pienentää..
Blogin ulkoasukin vaihtui, sillä bloggerin kanssa on tällä hetkellä ongelmia. En pysty määrittämään blogitekstiä ja esim. "lähettänyt"-merkintää on mahdotonta lisätä. Olen yrittänyt vaihtaa konetta ja selainta, painanut tallennusta 500 kertaa ja poistanut valinnat ja lisännyt ne jälleen. Eikä mikään auta! Yritin sitten jos vika olisikin ulkoasussa, muttei sekään sitten näköjään auttanut. Voihan peruna! Toisessa blogissa ei ollut mitään ongelmaa. Jos jollain on ollut samanlaisia ongelmia, niin apu on kyllä tervetullutta!
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Vähän kaikenlaista
Näin aluksi tahdon näyttää huonon videon, jonka sain tehtyä tänään marsuista. Se on hurjan pitkä (10 min.) ja musiikkikin loppuu ja jatkuu vähän koska sattuu. No ei voi mitään, ainakin pojat ovat syötävän suloisia ;)
Sen lisäksi häkin yläkerta koki uuden pohjratkaisun, joka näkyy myös videon alussa. Päätin laittaa lakanan pohjalle, sillä marsut viettävät niin pienen osan ajastaan yläkerrassa. No, arvatkaapa ketkä yhtäkkiä tykkäsivätkin enemmän yläkerrasta? Mukavaa yrittää sieltä sitten saada pissaläntit pois. Pojat viettivät ison osan päivästä lattialla ja voi sitä riemua!
Sitten hiukan huonompiin uutisiin. Meidän pojat ovat nytten sitten ainakin hetken erotettuina. Viime yön Nappi joutui viettämään yläkerrassa ilman ruokaa, kun Kille ei päästänyt vanhusta takaisin alas. Hiukan oli toinen rietunut, kun siirsin sen heinien sekaan. Tämän lisäksi Nappi on täynnä pieniä hampaanjälkiä ja toisen korvan alapuolelta löytyi mukavan kokoinen, verinen, karvaton kohta. Todella ärsyttävää! Siirsin sitten nuo ainakin toistaiseksi erilleen ja Nappi oli selvästi tyytyväinen kun sai keskittyä syömiseen ilman että toinen on heti kimpussa. Toivottavasti tämä on vain väliaikaista!
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Vierailu 4H-kerhossa
Eilen oltiin marsujen kanssa esittäytymässä 4H-eläinkerhossa. Oli todella kivaa ja en ihmettele vaikka jollekkin muuttaisi marsuja jossain vaiheessa ;) Ensin oli hiukan yleistietoa marsuista, hoidosta, roduista, hiukan näyttelyistä jne. Lopuksi lapset saivat vielä ottaa marsut syliin ja tutkia lähemmin.
Marsut olivat aluksi ihmeissään minne olivat joutuneet, mutta ei kestänyt kauaa kun nekin kipittelivät taikisaitauksessa innoissaan. "Avustaja" kuitenkin oli ajatellut että marsut olisivat saanneet juosta vapaasti todella isossa huoneessa ja otettiinkin aitauksesta yksi pala pois jotta marsut pääsisivät menemään minne haluavat. Kille oli ihan innoissaan ja juoksenteli ympäri huonetta, mutta Nappi tyytyi kaikkiin rapsutuksiin ja silittelyihin ja makasikin ihan rentoutuneena kaikkien lasten sylissä <3
Oli kyllä mukavaa ja onneksi myös marsut viihtyivät! Huonoja kuviakin voisin sieltä lisätä jossain vaiheessa.
Marsut olivat aluksi ihmeissään minne olivat joutuneet, mutta ei kestänyt kauaa kun nekin kipittelivät taikisaitauksessa innoissaan. "Avustaja" kuitenkin oli ajatellut että marsut olisivat saanneet juosta vapaasti todella isossa huoneessa ja otettiinkin aitauksesta yksi pala pois jotta marsut pääsisivät menemään minne haluavat. Kille oli ihan innoissaan ja juoksenteli ympäri huonetta, mutta Nappi tyytyi kaikkiin rapsutuksiin ja silittelyihin ja makasikin ihan rentoutuneena kaikkien lasten sylissä <3
Oli kyllä mukavaa ja onneksi myös marsut viihtyivät! Huonoja kuviakin voisin sieltä lisätä jossain vaiheessa.
torstai 3. maaliskuuta 2011
Marsujen painot vk 9
Nappi 887g (+37g)
Kille 969g (+22g)
Kille 969g (+22g)
Tänään pitäisi keretä vielä pakata hiukan marsujen tavaroita ja laittaa marsutkin matkakuntoon. Huomenna olisi edessä vetämäni 4H-eläinkerho, jonka aiheena on huomenna marsut. Katsotaanpa mitä mukavaa huomenna sitten tapahtuu :) Toivottavasti pojat osaavat käyttäytyä hyvin!
Tilaa:
Kommentit (Atom)






