perjantai 11. syyskuuta 2015

Marsulauma jaloittelee

Tältä näyttää kun tahtoo saada kaikki kuusi mukaan kuvaan!

Helmi ja Limpun pullaposket <3

Kooka jaksoi juosta pikkutyttöjen perässä reippaasti.

Suloinen Martta oli aivan innoissaan!

Tuoksuu herkut!

Hassut eivät ollenkaan osaneet suunnistaa herkkujen luo.

Paitsi Limetta. Siellä missä on omistajan kädet on yleensä myös herkut!

Mitä isot edellä sitä pienet perässä <3

Kunnon herkkuja nälkäiselle porukalle!

Käpy ahmii ihan antaumuksella <3

Pienet tytöt syövät pieniä annoksia <3

Helmin pitkät koivet eivät kerenneet pysähtyä herkkuja maistelemaan. Nyt mennään!

Kun on pieni käännökset tehdään aina ilmassa, mieluiten 180 astetta.

Käpy <3

Verhojen sekaan on hyvä nostaa pää ja "piiloutua".

Olikohan niitä herkkuja vielä?

Kaunis Helmiäinen <3

Helmillä on niin pitkät säihkysääret että niiden kanssa kannattaa jo juosta poikien perässä.

Parsakaalin tuhoamisen jälkiä :D

Puspus <3

Kaikki hauska loppui kun porukka päätti lähteä kielletylle alueelle pois keittiöstä varoituksista huolimatta.

Pääsivät marsut ensimmäistä kertaa näin isossa porukassa lattialle jaloittelemaan. Meinasi siinä jo itselläkin mennä pää sekasin kun joka puolella juoksenteli marsuja <3 Pikkutytöt pysyivät aluksi ihan isompien lähettyvillä kun oli vähän jännät paikat. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa kun jo ralliteltiin ja isojen mussutellessa parsakaalia pistettiin pöydän alla menemään! Näiden elämää on kyllä niin hauska seurata kun asuvat isommassa laumassa ja joukossa on eri-ikäisiä otuksia. En olekkaan raaskinut vielä näitä erottaa pienempiin ryhmiin kun näyttävät tulevan niin hurjan hyvin toimeen. Pikkutytöt kun tahtovat häkissä juosta ruoka-aikaan piiloon on hyvä kun saavat ottaa mallia isommista jotka tahtovat viedä sormetkin mukanaan kun on pakko saada itse se ensimmäinen tuoreenpala :D Ihanat <3

Pojat pääsevät sitten seuraavalla kerralla juoksemaan. Tuli sen verran sotkua, että pakko oli ruveta lattioita pesemään vaikka lakanat vähän suojasivatkin. Liski kuunteli mökkinsä päällä muiden höpöttelyä häkistään ja kiljui. Ikiliikkuja marsukin olisi halunut päästä jaloittelemaan kunnolla (tai tekemään tuttavuutta tyttöjen kanssa). Jännää päästä katsomaan miten Pera ja Paavo reagoivat lattialla olemiseen. Paavo on kyllä todella ujo poika ja kestää kyllä hetki ennen kuin suostuu edes tulemaan herkkuja hakemaan kädestä. Pera taas on se joka roikkuu häkin reunalla ja huutaa ruoan perään, mutta piiloutuu mielummin sen jälkeen kun on herkkunsa saannut tai jos kyseessä olikin väärä hälyytys. Toivottavasti kuitenkin innostuvat paikkoja tutkimaan kunhan pääsevät jaloittelemaan. Tekee oikein hyvää välillä vähän päästellä menemään! :)

16 kommenttia:

  1. IHANIA kuvia! Tulin taas niin hyvälle mielelle! <3 Todella kauniita marsulapsiakin, voi jummi. :)

    VastaaPoista
  2. Helmi<3 Mä oon mennyt nyt ihan sekaisin sun marsutilanteesta. Ketkä asuu ja missä laumassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis saffronpojat yhdessä ja lemonpojat yhdessä. Sitten vielä kaikki neljä naarasta Kookan ja Kävyn kanssa. Tarkoitus oli että olisi yksi kastroitu uros + kaksi naarasta, mutta nämä mun kastraatit ovat niin hassuja etteivät vielä ole alkaneet tappelemaan joten jakavat kaikki tytöt keskenään samassa häkissä :)

      Poista
  3. Ihania kuvia ja ihana pieni Martta! <3

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana tuo pikkuinen Martta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin <3 ja niin ihanan reipas vaikka vähän tahtookin jännittää :)

      Poista
  5. Mahtavia kuvia! Ja miten söpöjä nuo ovatkaan kun tallustelevat peräkkäin <3

    VastaaPoista
  6. Oi oi mikä minimarsu! <3 En tajunnut että Martta on noin pieni, ihana tuituitui <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin! Eipä ole vähän aikaan näin pientä marsuotusta talosta löytynyt :)

      Poista
  7. Äää! Toi Martta♥ munkin nimi on Martta ja luonne aikas lailla samanlainen kuin marsullasi. :-D :-D

    VastaaPoista
  8. Oii miten suloisia!

    VastaaPoista