maanantai 6. heinäkuuta 2015

Pikkupossut ulkoilee

Kukkuu!

Liski lähenee jo hurjaa vauhtia vuoden ikää!

Siitä huolimatta luonne ei ole ollenkaan muuttunut <3

Jambokin on jo ihan miehen mitoissa ja uskaltaa ottaa jo näin rennosti lattialla.

Vähän kyllä jännittää

Kooka taisikin tänään olla se kaikista reippain ja kipitteli ympäri keittiötä pyllyrusetit heiluen.

Muut älysivätkin heti pellettitarjoilun!

Anna jo!

Kookakin tuli varovasti maistelemaan :)


Limppu äitiinsä tullut. Yhtä ahne.

Äiti kysyi yksi päivä marsukuvia katsellessaan olenko taas hankkinut uuden marsun. En ole, Limpun posket vain ovat pyöristyneet niin paljon ettei äiti enää sitä tunnistanut.

Käpykin haluaa oman osuutensa.

Limetalla on niin hurja nälkä ettei jaksa vuoroaan odottaa vaan änkeää muiden eteen.


Pojat ovat lattialla aina niin kavereita. Hurisevat onnessaan toistensa tytöille.

Kooka seurailee mielummin muiden menoa vähän sivummalta.

Häkeissä olikin tämän jälkeen hurjan väsynyttä porukkaa..

.. siis ihan totaallisen väsynyttä <3

Huh hellettä! Marsut ovatkin nyt saanneet juosta keittiössä tutkimassa paikkoja. Meno ei näillä keleillä mitään päätä huimaavaa ole ollut, mutta taisi jokainen ainakin yhden pienen pukin ilmoille päästää. Enemmänkin vain haisteltiin ja maisteltiin kaikkea ja vähän juostiin possujonossa. Melko nopeasti kuitenkin siirryttiin jonnekin mökin alle makoilemaan. Häkkiin päästyään jokainen käpertyi kaverin viereen nukkumaan. Kooka vähän inisi ärsyyntyneenä kun Hertta halusi sen silmät nuolla puhtaaksi kun vähän vuosivat kun oli juuri peseytynyt. "Onko ihan pakko kun kaikki katsoo?!". Käpykään ei omaa neitiään loppujen lopuksi viereen halunut, taisi sen verran olla lämpöinen kaveri. Limetta niin yritti viereen änkeä :D Näillä keleillä joka häkistä löytyy jäädytetyt limupullot joihin onkin mukava nojailla ja viilentyä. Aina kun pistää aamulla uuden pullon häkkiin on jokaisen marsun käytävä nuolemassa pulloa. Kivan viileää!

6 kommenttia:

  1. En kestä kun siulla on aina niin kauniita, ihania ja hauskoja kuvia murusistasi! :D Aiemmin kun tänne laitoit kuvan Hertasta joka ei tiennyt miten päin olla jonkun toisen ollessa hänen ruokakipollaan niin nauroin sillekkin kuvalle ihan reteästi ääneen. Ja se Kookan taannoinen vajoaminen... Ei hyvää päivää! xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Aika ilmekkäitähän nämä otukset osaavat olla ja parasta on jos sattuu vielä samaan aikaan kamera olemaan kädessä :)

      Poista
  2. Aivan mahtava postaus taas!! Näin postauksesi jo samana päivänä kun se tuli, mutta koneeseen tuli joku vika, niin ei voinut laittaa kommenttia. Minusta on kiva kun Kooka erottuujoukosta karvoituksensa (voikohan niin edes sanoa?) ja värinsä puolesta! Uroksista lempipossuni taitaa olla Jambo ja naaraista Hertta, sillä onhan itsellänikin Hertta, mutta on myös Limetta aivan ihanan hurmaava pikkuneiti. Taitaa olla talon prinsessa tuo Limetta-tyttö.

    -Sanni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Kooka jääkin hyvin useimpien tuttujen mieleen juuri ulkonäkönsä takia. Varsinkin niiden jotka harvemmin marsuja näkee. Marsupiireissä abyt ovatkin sitten jo vähän tutumpi juttu rusettiensa kanssa.

      Limetta on kyllä ehkä vähän pilalle lellitty ja ehkä vähän suosikki jos saa itse valita. Onhan se oma ja ensimmäinen kasvatti ja sen elämää on tullut seurattua jo heti parin tunnin ikäisestä asti :) <3

      Poista
  3. Näin sun yhden marsuista marsunäyttelyssä eilen bis-pöydällä. Oli tosi kaunis ja ISO verrattuna mun 6kk vanhoihin marsuihin. Sitten kuulin kun Kooka sai oisko ollut Kuman tai jtn. sinne päin. Miten sillä meni se bis kisa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mulla ei kyllä ole ollut yhtäkään marsua bis-pöydällä, olisitkohan sekoittanut johonkin toiseen marsuun? :)

      Kooka oli PPM3 :)

      Poista