sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kiirettä pitää!

Heihei! Vähän kuulumisia kun vihdoinkin on aikaa avata kone, eikä tihrustella maailman menoa vain kännykän näytön kautta. Kiirettä on pitänyt pari viikkoa (tai no kokoajan nykyään), mutta nyt vihdoinkin oli kokonainen viikonloppu ilman mitään pakollista menoa ja se vietettiinkin siivoten koko kämppä (viinilasillisen kera) ja tehden uusia marsujärjestelyjä.

Edellisellä viikolla tuli istuttua yöt töissä ja hulluna marsuihmisenä tuli pari aamua vain istuttua marsujen häkkien vieressä seuraten niiden touhua ja pukkiloikkahyppyjä kun puoli seitsemältä aamulla tuotiin nenän eteen vihreää. Meillä kun tuoreet yleensä tarjotaan iltaisin. Perjantaina kun ihana aamu-aurinko oli jo noussut päätin vielä töiden jälkeen reippaana siivota häkit ja puoli kahdeksalta raahauduin nukkumaan. Väsymyksestä huolimatta oli kyllä ihana aamu! Linnut lauloivat, Liski juoksi kiljuen ja pomppien silkasta onnesta ympäri juuri siivottua häkkiä (Liski on varmaan maailman hassuin marsu <3) ja muut marsut ahmivat tyytyväisinä heinää. Kaiken kiiren keskellä oli kiva viettää rauhallinen hetki, hyvässä seurassa.

Nyt viikolla on aikalailla sama meno jatkunut (tosin yöt on tullut nukuttua), vaikka hiukan sain säikähtää Kävyn uudelle keksinnölle. Se on keksinyt että keskellä häkkiä on kiva vetää sikeitä. Ei meillä aina piilossa nukutakkaan, mutta yleensä ollaan kuitenkin edes lähellä jotain piiloa, ihan varmuuden vuoksi. Nyt Käpy kuitenkin oli ihan keskellä häkkiä, eikä viitsinyt edes nenäänsä nostaa kun kävelin ohi. Pakko oli tarkistaa, että kaikki on kunnossa ja ihan normaali se olikin kun se ärsyyntyneenä nousi mukavasta asennostaan ja kipitti heiniä mussuttamaan. Kun ei rauhassa saa edes nukkua! Olen sen nyt samalla tavalla bongannut nukkumasta pari kertaa. Hyvähän se vaan on jos noin luottavaisin mielin täällä lepäilee :)

Eilen kun siivosin tuli purettua saffronpoikien aitaus keittiöstä ja pojat muuttivat takaisin alahäkkiin. Ylähäkki oli tarkoitus taas jakaa kahtia, mutta koska Hampsterilla on käytössä marsujen väliseinät dunassaan (kaverin häkki oli niin pieni etten raaskinut sitä sinne pistää) niin ainakin tällä hetkellä ovat kaikki neljä taas samassa lukaalissa. Tappeluita ei ole ollut, mutta kunhan saan jostain väliseinän niin saavat taas olla kaksi ja kaksi. Häkkikeskusteluita on taas ollut, mutta näyttää mahdottomalta saada sen kokoista häkkiä kuin haluaisin. Kun olisi niin paljon helpompi rakentaa valmiista kaapista. Olisihan se, mutta kun en millään haluaisi nykyisestä pienentää jos vain on mahdollista ja itsehän en osaa alkaa alusta asti itse kasaamaan häkkiä. Varsinkin niinä hetkinä kun marsut tietävät saavansa iltaheinät ja ihan jokainen juoksee innoissaan ympäri häkkiä monta kierrosta, silloin tahtoisi vaan tarjota niille vielä isommat tilat. Ei ole helppoa olla hullu marsunainen, kun mikään ei kelpaa :D

Meillä ollaan nyt siirrytty lähes kokonaan ulkotarjoiluun. Ihan hyvä niin, koska meillä mennään nyt taas vähäksi aikaa kaupan heinillä. Vähän kyllä myöhässä tänä kesänä aloitettiin ruohon tarjoilu. Pihalla ei ole oikein tahtonut ruoho ruveta kasvamaan ja nyt kun se vihdoinkin kasvoi niin ruohonleikkuri tuli kylään. Onneksi tuossa vähän matkan päässä on pieni ruoholäntti joka näyttää siltä ettei siihen leikkurilla kosketa, ja sieltä olen töistä kotiin ajaessa napannut nyt herkkuja matkaan. On isoja voikukkia ja pitkää heinää. Marsut voivat hakea korren ja mennä halutessaan piiloon ja toinen pää on vielä siellä tuorekasassa :D Piilossa istutaan tyytyväisinä vaikka kuinka kauan kun se yksi korsi riittää ja riittää. Näin tekee lähinnä Kooka ja Jambo. Rohkeemmat tyypit istuvat keskelle kasaa ja tunkevat suuhun niin paljon kuin vain kerralla mahtuu :D

Hamspteri voi hyvin ja on pysynyt dunassaan kun reunoja kiertää paksut vanerilevyt. Ei ole edes yrittänyt niitä nakerrella (ehkä koska ei pysty). Kaverin häkki oli kyllä niin hurjan pieni, etten edes tuota huligaania raaskinut sinne pistää ja oli kaltereillakin varustettu. Siinä vaiheessa ei kyllä olisi naapuritkaan saanneet nukuttua. Ei se hieno ole nyt, mutta toimikoon vielä hetken.

Vähän enemmän tekstiä tuli kuin mitä olin ajatellut, mutta kirjotetaan nyt kun kerkeää. Loppuun vielä pari huonoa kännykkäkuvaa. Jostain kumman syystä olivat kännykän pienellä näytöllä parempilaatuisia ;)

Hertta ei oikein tiedä minne katsoisi kun Käpy kehtaa syödä sen ruoat. "Jos toisella silmällä katsoisi tänne, ja toisella tuonne" :D


5 kommenttia:

  1. Marsut on täydellistä vastapainoa työkiireille, vähän niin kuin kanojen kateluterapiaa (kuulin jostain, että se auttaa stressiin :D)! Ihana Käpy ja Hertan joka suuntaan katsovat silmät <3

    VastaaPoista
  2. Totta! Heinänmussutus (tai nyt kesällä ruohon) on kyllä niin terapeuttista ja mieli lepää :) Onnellisia marsuja niin on omistajankin helppo hymyillä!

    VastaaPoista
  3. Pitää jossain vaiheessa kurkata! :)

    VastaaPoista
  4. Oho, juuri jostain tulla tupsahdin tänne ja aloin sitten miettimään, miksi en ole nähnyt postauksiasi lukulistallani bloggerissa pitkään aikaan. Onko ihmekään, ei blogisi näemmä enää ollut koko lukulistallani. En tiedä milloin olen pudonnut pois lukijoista, tätä on nyt sattunut muidenkin blogien kanssa. Bloggerilla on taas kaikenlaista muutakin "epävireyttä" ilmassa - ei käy aika tylsäksi tämän kanssa! :D

    Nämä marsuset ovat aina niin yhtä viehättäviä. Tästä taitaa olla jo kymmenisen vuotta, kun meillä oli viimeksi marsuja - mihin se aika menee! Joskus vielä, joskus vielä.. :) Jos nyt tällä hetkellä riittäisi koirat, kanit, kanat ja kissat, ehkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan blogger! Kiva kuitenkin että löysit tänne takaisin :)

      Meidän marsut kiittää. Sulla onkin siellä jo iso kasa muita eläimiä mutta eiköhän sinne pari marsuakin vielä joukkoon mahdu ;)

      Poista