sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Unituubeja!


Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, tuli tilattua joka häkkiin aivan ihastuttavat unituubit. Unipussit-sivuilta voi tutustua myös muihin tuotteisiin, sekä toistaan ihanempiin kangasvaihtoehtoihin.


Välillä unituubeihin on ihan jonoakin!

Itse tilasin jo viime kesänä marsuille muutaman riipun ja pedin. Riiput ovat olleet ainakin Liskin ja Babianan mieleen, toki muutkin käyttävät niitä silloin tällöin. Unipussit eivät ole olleet ihan niin kova hitti, mitä olisi ajatellut, koska meidän aikaisemmat pedit ovat olleet monen mieleen. Syynä on varmaankin se, että ilkeänä omistajana en halunut tilata fleecekankaasta tehtyjä petejä, koska purujen irrottaminen niistä on yhtä tuskaa. Puuvillakankaasta tehdyt unipussit eivät ole siis marsujen mielestä ihan yhtä pehmeitä kuin esimerkiksi juuri fleecestä tehtynä. Mutta kyllä jotkut marsut käyttävät unipussejaan myös silloin tällöin.



Nyt kesällä tuli myyntiin uudet unituubit. Oli ihan pakko tilata niitä yksi jokaiseen häkkiin (tämän lisäksi myös yksi uniriipu lisää). Tällä kertaa näihin tuli pehmeää fleeceä sisäpuolelle ja voi kun marsut tykkäävät! Joku on aina ihan pitkällään tuubissa makoilemassa <3 En saannut tähän postaukseen mukaan kuvia ihan lötkömarsuista, sillä ne yleensä ovat niin syvällä tunnelin syövereissä, ettei niitä kuvissa näkyisi ;) Ja ihanan kirkkaat ja söpöt väritkin sopivat niin hyvin meidän marsujen häkkien sisustukseen. Kankaat saa siis ihan itse valita ja yhdistää makunsa mukaan sivuston kangasvalikoimasta, niin saa tilattua juuri sellaisen kuin haluaa.

Nasun mielestä unituubit toimivat hyvin myös näin!

Tulevaisuudessa ehkä pitää tilata vielä fleecekankaasta tehtyjä unipusseja ja majatkin houkuttelisivat! Tosin tällä hetkellä marsujen häkit on kyllä aika pullollaan kaikkea, että pitää jättää tilaa myös kunnon rallittelulle! :)

2 kommenttia:

  1. Voi miten liikuttavan näköisiä söpöpötkylöitä unipusseissa! <3 Harmi, ettei tällaisia taida olla kissoille? :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä ainakin unipusseja on tehty isommassa koossa kissoille/koirille joskus pyynnöstä. Kannattaa ottaa ja kysyä jos vaikka tekisikin kissoillekin, kysyminenhän ei mitään maksa :)

      Poista