tiistai 10. huhtikuuta 2018

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Arkikuvia

Ivan

Paavo

Paavo ja tytöt

Paavo ja Limppu

Elli

Kameli

Pulla, Babs ja Limppu

Vähän arkisempia kuvia meiltä pitkästä aikaa. Kameli voi vieläkin ihan hyvin leikkauksen jälkeen. Onhan se vieläkin melko laiha, eikä imetys varmasti helpota asiaa ollenkaan. Neiti on kovassa tarkkailussa koko ajan. Tikit oli yhdessä vaiheessa vähän revitty ja näytti siltä että haava alkoi vähän erittämään. Parin päivän putsailun jälkeen näytti taas paremmalta. Toivotaan, että haava paranee nyt hyvin, eikä mitään paiseita yms rupea muodostumaan, jos sinne jotain vielä jäikin.

Pikkuinen Elli on erittäin ihastuttava ja reipas pikkutyttö. Ja niin nätti, ihan kuten äitinsäkin <3 En malta odottaa että hänkin kasvaa vähän lisää.

Kevätkin on jo tulossa ja meillä tulee olemaan niin jännä kevät, että en millään malta odottaa! Hurjan isoja asioita tulee tapahtumaan. Niistä lisää sitten kun kaikki on valmista. Tästä keväästä ja kesästä ei voi tulla muuta kuin hyvä! Toivotaan vaan että lumet sulaisivat nopeasti pois.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

E-poikue & Tuulos 17.3

Torstaina syntyi meidän kuudes poikue. Kameli pyöräytti maailmaan ihanan ja tomeran creamtytön. Valitettavasti ei selvitty ilman ongelmia ja seuraava poikanen olikin tulossa ulos ihan väärässä asennossa. Yrityksistä huolimatta, kotikonstein ei pystynyt millään auttamaan ja meidän oli pakko lähteä hakemaan apua eläinlääkäristä. Kameli joutui keisarinleikkaukseen ja kuin ihmeen kaupalla se selvisikin, vaikka itse olin jo varautunut pahimpaan. Jumissa ollut poikanen ei tietenkään selvinnyt, mutta sitä en ollut odottanutkaan, tarkoitus olikin yrittää saada Kameli kuntoon. Leikkauksen jälkeen Kameli on ollut yllättävän reipas ja huolehtinut pikkuisestaan täysin sydämin <3 Kameli osaa välillä olla melko jääräpäinen ihmisiä ja muita marsuja kohtaan, mutta omille poikasilleen se on ollut mitä täydellisin mamma. Vähän on tullut tukiruokittua neitiä, koska ruokahalu ei ihan ole ollut kohdillaan, mutta se on kuitenkin koko ajan syönnyt jotain omatoimisestikin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että sekä mamma että poikanen selviävät, mutta ihan vielä en uskalla hurrata.

Kylläpä nämä marsut on saannut omistajansa niin kasvattamaan harmaita hiuksia, heittämään tuhansia euroja hoitoihin (juuri tuli laskettua paljon rahaa on mennyt viimeisen reilun vuoden aikana - paljon!) ja itkemään silmät päästään. Mutta kyllä sitä lopuksi taas muistaa miksi se on vaivan arvoista kun marsulassa pikkuvauva pukittelee onnessaan kun maistaa ensimmäistä kertaa heinää ja vanhemmat marsut roikkuvat häkin reunalla kerjäämässä rapsutuksia. Huonokin päivä muuttuu hyväksi kun näkee marsujen hymyilevät suukkosuut <3

n. Elodea, 130g

Lauantaina oli myös Tuuloksen näyttelyt. Mukaan lähti Babs, Paavo, Doodia ja Derris. Ivankin oli ilmoitettu, mutta se jäi loppujen lopuksi kotiin. Meillä meni oikein hyvin! Doodia oli ulkomuodossa ROP2 sertillä, vaikka sillä on vähän vaalea buffväri. Derriskin sai sertin. Se mitä lähettiin hakemaan saavutettiin! Petissä saatiin hyvät pisteet ja arvostelut, vaikka loppujen lopuksi vain Babiana sai kuman. Aina ei voi sijoittua ;) Pettiin valmistelut menevät nykyään jo ihan rutiinilla, mutta saatiin kuitenkin muita hyviä vinkkejä tuomarilta lähinnä kotona kokeiltavaksi ja mietittäväksi. Huippua oli myös se, että marsut saivat kaikki erittäin hyvää palautetta turkistaan, vaikka yhtäkään en ollut pessyt ennen näyttelyitä (osaa vain vähän trimmannut). Sama myös viime näyttelyissä, joihin pesin vain aikuiset urokset. Kyllähän se mieltä lämmittää kun marsut ovat niin hyvässä kunnossa jo koko ajan kotona, että tarvii melkein vain häkistä napata niin se on siinä. Että mä tykkään mun marsuista <3

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Lisää suruja

Ei kestänyt kauaa Juhon poismenon jälkeen kun jouduttiin hyvästelemään myös pikkuinen Nasu. Nasu oli viimeisillään tiinenä ja sen olisi mikä päivä tahansa pitänyt synnyttää. Jokin kuitenkin nuorella marsulla petti (sydän?), koska se oli nukahtanut ilman mitään ennakkovaroituksia unituubiinsa. Kyllä surettaa. Nasu oli niin hurjan nätti tyttö ja meidän marsulan kova-äänisin. Sen kiljunta kuului jopa naapureille, silloin kuin Nasu oli sitä mieltä että ruokaa piti saada juuri nyt heti, eikä kohta. Ensimmäinen kerta kun meillä oli minkäänlaisia ongelmia tiineyden kanssa ja tietenkin piti mennä samalla mamma että poikaset. Tietenkin riski on aina olemassa ja se pitää tiedostaa. Mammamarsun on oltava hyvässä kunnossa ja tiineysajan hoito kohdillaan. Sekään ei kuitenkaan aina riitä. Nuku hyvin ihana Nasu <3

EPET VVPET5-17 Almond's Bake A Creamcake If You Dare
05.05.2017-11.02.2018

Pieniä onnistumisiakin ollaan saatu kokea! Oltiin Kaakon Kanit ja Jyrsijät ry'n järjestämissä pet-näyttelyissä 18.2. Meillä meni aivan loistavasti!

Derris, 2 x kuma
Ivan, kuma & PPM4
Doodia, 2 x kuma & PPM3
Paavo, kuma & PPM2
Babiana, 2 x kuma & PPM1!

Kaikki ppm-sijat tulivat meidän marsulaan! Ei huono päivä ollenkaan. Näyttelyt olivat muutenkin erittäin mukavat ja paikalla oli paljon ensikertalaisia.



Kameli on myös mahdollisesti tiineenä. Paino on noussut hurjasti, mutta mitään liikettä ei ainakaan vielä tunnu. En ole kyllä muutenkaan hirveästi uskaltanut koskea, koska Kameli ei ole ollenkaan tykännyt vatsan varovaisesta tutkimisesta. Hiukan kyllä toivon että neiti olisi vain lihonut, juuri nyt ei tiine marsu ole toivelistalla. Jännittää ja stressaa aivan hurjasti!

Doodiakin kasvaa hurjaa vauhtia ja painaa nyt jo 3,5 kk iässä 836g!! Sillekin pitäisi melkein jo alkaa suunnitella poikakaveria. Ei se tietenkään vielä pääsisi deittailemaan, mutta liian kauaa ei kyllä voi odottaa kun on jo nyt niin iso. Vielä ei kyllä oikein ollenkaan tekisi mieli suunnitella poikasia, jos kaikki menee taas päin mäntyä..

--------

Perustin myös blogin ja instagram-tilin lisäksi facebookiin marsuilleni ryhmän. Nyt sitäkin kautta voi seurata meidän arkea. Blogi on harmillisesti melko hiljainen ja facebookiin ja instagramiin on paljon helpompi päivitellä lyhkäsiä kuulumisia. Blogin kirjoittamisesta en kyllä aijo vielä luopua kokonaan, mutta postaustahti tuskin tästä tulee enää nousemaan. Facebook-ryhmän löydät nimellä Sannin marsula. Ryhmä on tällä hetkellä ainakin vielä suljettu (liittymispyyntöä saa toki laittaa), mutta katsotaan jos senkin laittaa julkiseksi tulevaisuudessa.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Surujen tammikuu

Niin se vuosi alkoi juuri päinvastoin kuin sen piti. Mauri-kissa sairastui virtsatietulehdukseen heti tammikuun alussa. Lähdettiin heti aamulla eläinläkäriin kun virtsaa ei kuulunut vaikka se kuinka pinnisteli aamuyöstä ja yritti kivuissaan myös sänkyyn pissata - tuloksetta. Onneksi antibiootit ja kipulääkkeet rupesivat nopeasti auttamaan ja jo muutaman päivän jälkeen pissaaminen onnistui taas ihan normaalisti.

Melkein heti kun oltiin päästy Maurin kanssa kotiin, odotti marsulassa oikein kipeä Juho. Sen silmä oli ihan verestävä, se piti päätään vinossa ja ruoka ei maittanut. Ei kun soittoa seuraavalle lääkärille! Juho rauhoitettiin tutkimuksen ajaksi ja hammasjuuripaise-epäilyn takia sen suu tarkastettiin. Hampaat olivat muodostaneet siltaumaa kielen päälle ja kipeän silmän poski oli ihan täynnä haavoja. Juho jäi klinikalle yöksi jonka aikana sen vointia seurattiin ja hampaat hiottiin. Seuraavana päivänä Juho pääsi kotiin kipulääkkeiden ja antibioottien kanssa, koska silmän paineet olivat vieläkin koholla ja odotettiin hammasjuuripaiseen syntymistä poskeen turvotuksen takia (Pakko tähän väliin sanoa, että olin melko järkyttynyt miten huonossa kunnossa Juhon suu oli, koska se ei ole näyttänyt mitään merkkejä ongelmista, kunnes kunto romahti kokonaan!). Juho ei tämän aikana syönnyt mitään itse vaan oli koko ajan tukiruokinnalla. Viikon päästä lähdettiin uudestaan lääkäriin ja Juho jäi uudestaan klinikalle lisätutkimuksiin. Siltä otettiin röntgenit ja poissuljettiin hammasjuuripaise. Juhoa seurailtiin ja tutkittiin lisää ja ainoaksi vaihtoehdoksi saatiin, että kipeä silmä pitäisi poistaa, koska vaikutti siltä että kaiken pahan alku ja juuri olisi siinä, koska suun kuntoon saaminen ei ollut vaikuttanut silmän paineisiin mitenkään. Ongelma oli vain se, että Juho oli vielä niin huonossa kunnossa, että leikkaus olisi todella riskialtista. Kolmannen päivän jälkeen soitin, että nyt saa riittää, turhaan toisen kipuja on pitkittää jos mikään ei auta, mutta kuin ihmeen kaupalla hoitaja ilmoitti että Juho oli vihdoin alkanut syömään omatoimisesti ja oli aamulla tullut häkin reunalle roikkumaan! Samana iltana päädyttiin vielä mietinnän ja keskusteluiden jälkeen poistamaan Juhon silmä ja illalla se pääsi kotiin. Ja kuinka ihanaa olikaan saada valkoinen ihanuus kunnossa takaisin<3 Paino rupesi heti nousemaan ja ruoka upposi, vaikka vähän hitaasti. Käytiin kerran vielä kontrollissa, jolloin suu tarkasettiin ja tikit poistettiin. Leikkaushaava oli parantumassa hyvin ja suussa oli enää pieni haava jäljellä.

Tiedättekö kuinka kamalaa on katsoa kun toinen on niin kipeä, eikä mikään tahdo auttaa? Useaan otteeseen, vielä jopa leikkauksen jälkeen tuli mietittyä olisiko se lopetus sittenkin ollut Juhoa ajatellen parasta. Mentiinkö tässä nyt kuitenkin vain omia tunteita miettien? Lääkärit olivat kuitenkin sitä mieltä että nyt ei kannata luovuttaa, kun se vihdoinkin oli ruvennut syömään ja piristynyt. Ainakin oltiin kaikkemme yritetty. Päätin kuitenkin että jos ongelmia ilmenisi jatkossa, ei Juhon tarvitsisi enää käydä kaikkea tätä uudestaan läpi ja se päivä koittikin ihan liian nopeasti. Helmikuun 2. päivä varasin ihan tästä meidän lähieläinlääkäriltä ajan, sillä Juhon silmätön puoli oli ruvennut turpoamaan, paino taas tippumaan ja se makasi vain karvat pörhöllään häkin nurkassa. Juho raukan toinen puoli kasvoista oli niin kipeä, että se kiljui sydäntäsärkevästi kun lääkäri koski leikkaushaavaa. Helpottuneena, mutta niin sydän murtuneena kun Juho ei tullutkaan kuntoon, hyvästelin ensimmäisen pikkuiseni, ensimmäisestä poikueestani. Nuku hyvin Chinotto <3

06.12.2013-02.02.2018

En koskaan ajatellut että joutuisin näin nopeasti luopumaan Hertan jälkeen vielä Hertan pojasta. Juho oli niin rakas, vaikka asui muutaman vuoden muualla. Nyt on yksi ensimmäisestä poikueesta poissa ja kuinka pahalta se tuntuukaan. Näiden valkoisten ihanuuksien piti olla vielä kauan ilonani. Yhtäkkiä marsulassa on enää vain Kooka ja Limetta, jotka kuuluvat niihin marsuihin, jotka olivat ennen kuin marsuharrastus paisui (ehkä Liskikin voidaan vielä laskea näihin). Sellaisia joita ei ole hankittu kasvatusta varten. Älkääkä toki käsittäkö väärin, kaikki muutkin ovat ihan yhtä rakkaita lemmikkejä, mutta tuntuu että yksi tietty aikakausi harrastuksessa loppuu, kun nämä tietyt ihanuudet poistuvat keskuudestamme. Toivon niin todella paljon, että nämä kaksi saavat vielä olla ilonani täällä paljon pidempään <3

Ihan kuin surua ei olisi ollut tarpeeksi jouduimme myös luopumaan maailman ihanimmasta Ruususesta, jonka on alkuaikoina voinnut bongata meidän blogistakin. Maailman paras kissa <3 En ole koskaan ollut mikään hirmuinen kissaihminen (vaikka meillä on toinen kissa ollut jo ennen Ruususta), ennen kuin Ruusunen astui meidän elämään ja sen jälkeen olen ollut ihan hurahtanut näihin kehrääjiin! Vanhempien luota puuttuu niin iso persoona, ettei kukaan ole vielä sisäistänyt asiaa kunnolla.


Kuinka huonosti tämä vuosi alkoikaan! (Luulin, että olisin jo ollut tämän valmis tänne julkaisemaan, mutta ei se näköjään onnistunutkaan ilman kyyneliä.)