tiistai 29. tammikuuta 2013

Eläinlääkärikäynti

Tänään käytiin Killen ja Kinkun kanssa eläinlääkärissä. Ite stressasin ihan hirveästi, mua inhottaa niin kaikki rauhotukset ja nukutukset, mutta hyvin meni kuitenkin.

Kinkun käveleminen näytti eilen vähän paremmalta, mutta tänään oli taas selvästi vaikeampi kävellä. Ell totesi jalkaa hetken väänneltyään, että kipu tulee selvästi polvesta. Ei ollut murtunut tai mitään. Saatiin mukaan kipulääkettä, ja jos se ei auttaisi niin sitten katsotaan uudestaan ja kuvataan. Tykkäsi kuitenkin ettei siinä pitäisi mitään vakavampaa olla. Seuraillaan. Kinkulle pitää antaa 1/10 tablettia (Rimadyl) 1-2 päivässä. On kyllä pieni määrä ja vaikeata annostella, onnistuu kuitenkin. Ei kuulemma tahtonut antaa metacamia tai muuta kipulääkettä, oli jonkun kolleegan kanssa jutellut, että tuo olisi parempi vatsan(?) kannalta. Apteekissakin ihmeteltiin, että miten sen saa annosteltua sopivaksi marsulle.

Kille on nyt alkanut kuolaamaan syödessään, leuka on ihan karvaton ja hiukan on pieniä haavojakin seassa. Epäilin että jos hampaissa olisi jotain vikaa. Kille oli niin reipas ja antoi kurkata aluksi takahampaat ilman rauhoitusta, mutta sielä oli niin paljon ruokaa, ettei hampaita oikein tahtonut nähdä (ja kun tarpeeksi kauan tökkii suuhun, niin alkaahan se ärsyttää). Ell tykkäsi, että alahampaat olivat hiukan liian pitkät ja napsi ne pari mm lyhyemmiksi. Ite en kyllä tiedä, tuntuu että ne on nyt aavistuksen liian lyhyet. Takahampaista ei löytynyt mitään, olivat kuulemma hienot ja harvoin oli nähnyt hammastarkistuksissa niin hienoja hampaita :) Epäili ettei tuo hampaiden leikkaus auta, että saattaa olla joku infektio suussa, jossain syvemmällä. Piti kuitenkin katsella ja jos kuolaus jatkuu niin sitten antibioottikuurille. Saatiin Canofiteä levitettäväksi tuohon leuan alle, jotta lähtisi paremmin parantumaan.

Kille on vielä hiukan sekaisin rauhotuksesta, liikkuu kyllä häkissä vaivaloisesti ja törmäilee seiniin. Pääasia, että on hereillä! Ell ei päästänyt, ennen kuin näki marsussa selviä heräämisen merkkejä. Oon kyllä tyytyväinen palveluun ja lääkäriin tällä kertaa :)

Nyt vaan peukut pystyyn, että kummatkin pojat paranevat!

//Hiukan päivitystä näin tunnin jälkeen. Kooka on ihan mahtava pikkumies! Kinkku ei yhtään tykkää kun häkistä löytyy "puolkuollut" marsu ja jahtailee Killeä pois. Kooka oli kuitenkin sitä mieltä, ettei kaveria voi jättää tuollaisessa tilanteessa ja meni Killen viereen makaamaan ja nuolemaan toisen korvaa. Kille oli ihan ihmeissään, mutta sulki lopuksi silmänsä ja vain nautti saamastaan huomiosta. Meillä ei koskaan ikinä ennen olla nuoltu toisten korvia, tai muutenkaan osoitettu mitään suurempia läheisyyden tunteita. Ihana pieni Kooka<3

1 kommentti:

  1. Mites tuntuu että meidän marsulle on käynyt aika samanlailla jälleen :O Ja nuo infektiot(jos sellainen nyt sitten on) ovat aika hankalia. Meidän marsu kun meni aika nopeasti huonoon kuntoon, mutta Kille on kyllä varmasti vahva mies :D

    VastaaPoista