lauantai 12. elokuuta 2017

Kesälomalla!

Kaunein mummo <3

Ruokaaaaa meille!

Paavo

Pulla ei ole ennen hirveän useasti roikkunut häkin reunalla. Nykyään sekin on keksinyt että tästä saa nopeammin herkkuja.

Lemonit <3 Ja näköjään erittäin likaiset pleksit.

Pulla ja Paavo

Juho

Me ollaan kesälomailtu jo pari viikoa ja pari olisi vielä jäljellä. Yhtään ei ole sen kummemin ollut kesäfiilistä, mutta toivotaan että sekin kerkeää vielä tulla!

Eilen oli viimeinen ilmottautumispäivä Nordiciin. Saatiin kasaan autollinen marsuihmisiä ja lähdetäänkin sitten ajaen Ouluun täältä etelästä. Ensin ajattelin etten reissuun pääsisi, mutta onneksi Hyvinkään pet-näyttelyissä tarjoutui paikka minullekin ja marsuilleni. Hirmuisesti jännittää jo reissu, mutta viikonlopusta tulee varmasti ihan huippu! Neljä marsua tuli ilmoitettua. Babiana, Paavo, Nasu ja Pulla joka on vielä vähän kysymysmerkkinä tuleeko sittenkään mukaan. Sillä on vähän karvoja kulunut alapäästä (jonka huomasin ilmottautumisen jälkeen) ja pitää varmaan tutkia johtuuko se vain omassa pissassa makoilusta vai voisiko sillä olla virtsatieinfektio tai alkava sellainen. Pissaaminen näyttää kuitenkin onnistuvan ainakin vielä ihan normaalisti. Nordicissa me tullaan panostamaan lähinnä vain pet-puoleen, ainoastaan Nasu on ilmoitettu ulkomuotoon.

Monta kuukautta on tullut myös harkittua yhden kastraatin myymistä. Naaraita voi aina tarvittaessa siirellä samoihin häkkeihin tarpeen vaatiessa, mutta uroksia ei niin helposti siirellä, vaikka kastroituja onkin. Sen lisäksi on tullut mietittyä ihan kokonaan toisen häkin muuttamista uroshäkeiksi, tai ainakin niin että tarvittaessa voi tyhjentää naaraista ja siirtä ne samoihin häkkeihin. Aluksi mietin Paavosta luopumista, mutta pakko oli todeta että fiksumpaa olisi luopua vanhemmasta uroksesta, joten tänään kirjoittelin Jambosta myynti-ilmoituksen facebookin myyntiryhmiin melko tarkoin vaatimuksin. Kerroin jo Millan ja Martan myydessäni, että näistä aikuisista luopuminen on niin vaikeaa, ja tälläkin kertaa tuijotin monta kymmentä minuuttia myynti-ilmoitusta ennen kuin julkaisin sen. Onneksi, onneksi tuttu ja ihana marsuihminen otti yhteyttä melkein vain parin tunnin jälkeen ja saatiin sovittua Jambolle mitä mahtavin koti! Juuri sellaisen kuin tälle hurmuriherralle toivoinkin! Luopuminen tuntuu yhtäkkiä niin paljon helpommalta :)

Marsuvauvojakin on suunnitteilla melkein vuoden jälkeen! Kameli tapasi n. kuukausi sitten Liskin. Valitettavasti kiimasta astuminen ei onnistunut. Liski - pahin hormoonihyrrä ei oikein tajunut homman nimeä vaikka sai koko päivän deittailla tyttöä. Seuraavasta kiimasta pistin parin taas yhteen ja nyt näkyi sentään jo todisteita jostain äksönistä. Jos kiima vieläkin uusii, niin on varmaan pakko pistää nämä kaksi yhteen asumaan. Toivotaan ettei niin käy, koska se on sitten varmaan Juhon ja Liskin ystävyyden loppu. Tosin se on ihan tiedostettu riski tässä kasvatushommassa. Tästä yhdistelmästä voi syntyä cream, lemon, saffron ja buff poikasia. Toivotaan että edes yksi pieni punasilmäinen syntyisi. Liskillä on melko hyvä (muihin marsuihini verrattuna) pohjaväri joten toivotaan että se tasoittaisi Kamelin vaaleaa väriä. Pääasia että syntyy terveitä pikkumarsun alkuja :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti