lauantai 8. joulukuuta 2012

Kunnon kuvia pitkästä aikaa!




Linssilude

Pullaposkeni <3









Kuvat ovat hiukan väärässä järjestyksessä. Sinisen maton kuvat ovat eiliseltä ja pinkin tältä päivältä.

Eilen marsut saivat viettää 2-3 tuntia eteisessä + keittiössä vaihtelun vuoksi. Oli kyllä todella jännää ja välillä jouduttiin juoksemaan täyttä vauhtia piiloon. Uteliaisuus (ja herkut) kuitenkin voittivat pian ja ei kestänyt kauaa kun joka puolelta kuului pröppröpröp ääntä, marsujen tutkiessa paikkoja. Siivosin siinä samalla häkin, mutta päätin kuitenkin jättää pinkin sisustuksen häkkiin, sillä en löytänyt oikein mitään jouluista. Jouluvalot voisi kuitenkin ehkä lisätä jossain vaiheessa.

Marsut saivat pitkästä aikaa myös koko huoneen käyttöönsä pariksi päiväksi. Nyt lattia on täynnä lakanoita, pajusiltoja ja tunneleita. Ainoastaan oven eteen on rajattu pieni marsuton alue, jotta ne eivät pääse senkin alle tai ulos huoneesta kun ovi on auki. Ja voi sitä riemua kun on taas kunnolla tilaa juoksennella. Otin jopa kameran mukaan, nukkumaan mennessäni, jotta saisin kuvattua aamulla Kookan hyppypomppukohtaukset. No kyllähän se riehui ja pomppi varmaan puoli tuntia huoneen päästä päähän, mutta oli vielä niin pimeää, että hyvä jos sen omin silmin näki. Voihan talvi ja pimeys sentään! Päätin sen sitten korvata parilla kuvalla tältä aamulta (tai no päivältä ehkä).

Kookakin on alkanut tulemaan siihen ikään, että pyllyä heilutellaan ja huristellaan yhä useammin ja se näkyy kyllä. Isoilla marsuilla tahtoo mennä nykyään hermot ja ne näykkäsevätkin Pikku-Kookaa jos se tulee vähänkin liian lähelle. Toivottavasti ne saavat hiukan purettua energiaa kun on paljon tilaa temmeltää. Kohta koko huone saa jäädä vain marsujen käyttöön jos tämä jatkuu. Toisaalta huoneessa, ei kyllä asu oikein enää kukaan. Sisko joutui muuttamaan vanhempien huoneeseen, kunnes uudet astma-tulokset tulevat. Onhan sillä aina ollut jonkun sortin astma, mutta nyt tilanne on taas hiukan pahentunut, eikä sisko lääkärin määräyksestä saa nukkua samassa huoneessa marsujen kanssa. Itsekkin olen Espoossa usein, joten voisi sanoa, että marsuilla oikeasti on ihan ikioma huone. Hemmoteltuja kakaroitako? Kyllä :D Ihmiset ulos vain jos oireilevat, marsut jäävät tähän taloon!

2 kommenttia: