keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Hoidossa

Marsut ovat sunnuntai-illasta lähtien olleet kavereillani hoidossa. Itse olen koulussa kaksi viikkoa putkeen, viikonloppu mukaan lukien, joten ajattelin että olisi parasta, että ne saisivat hiukan enemmän huomiota. 16.6 on myös näyttelyt Lohjalla ja sehän oli varmaa, ettei kukaan kotona olisi rasvaillu tassuja ja tai tehnyt muitakaan pieniä valmisteluja. Sainpa siis kaksi ahkeraa hoitajaa pitämään marsuista huolta. Toivotaan, että pojat pääsevät myös paljon ulos nyt kun saavat asustaa omakotitalossa, josta löytyy ihan mukavan kokoinen takapiha.

Itse odotan jo kauhulla perjantaita ennen näyttelyitä. Itse tulen vasta illalla kotiin ja Kinkku pitäisi pestä + muutenkin valmistella. Rasvarauhanen oli oikein nätin näköinen sunnuntaina - tai sitten ei. Sen lisäksi harkitsin Killen jälki-ilmoittamista, mutta se ei todellakaan vielä ole varmaa. Siinä olisi sitten tuplasti töitä. Sen lisäksi näyttelylauta pääsi korjaukseen ja se jäi todellakin kesken, kun se vielä maanantai-aamuna oli pelkkä liimattu vanerikasa. Muutenkaan en ole mitään pakannut jajajaja.. Tulee kiireinen ilta!

Toisalta on taas mukavaa päästä näyttelyihin ja tällä kertaa mennäänkin ensimmäistä kertaa messuttomiin näyttelyihin :)

---

Kysely "Kumpi marsuista on jäännyt paremmin mieleen?" päättyi jo jonkin aikaa sitten ja tulos oli tasan 9 ääntä kummallekin. Ihan mahtava tulos, sillä ainakin omasta mielestäni äänet menivät juuri oikein ;) Vastatkaapas myös uuteen kyselyyn!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti