tiistai 21. helmikuuta 2012

Ensimmäinen marsuni

Lupasin joskus esitellä ihan kunnolla ensimmäisen marsuni ja löysin yksi päivä siitä vanhoja kuvia, jotka sitten skannasin koneelle. Saanko esitellä Lassen!
Lasse pikkuisena. (Enpäs edes muistanut, että sillä oli noin töpöt korvat <3 )
Lasse oli ihan ihkaensimmäinen lemmikkimme. Ja voi miten sitä silloin odoteltiinkaan. Kaikki häkit ja tavarat oltiin jo hankittu kuukausia aikaisemmin. Lopulta koitti se päivä kun Lasse astui taloomme vuoden 2003 paikkeilla. Hirveästi en tästä otuksesta muista, olinhan itse silloin vielä melko pieni. Lasse oli kuitenkin todella ihmisrakas, johtui varmaan siitä ettei sillä muita kavereita ollut. Se juoksenteli aina perässä ja kiipesi olkapäälle tuhisemaan. Joutui se usein myös käymään eläinlääkärillä, tukkeutuneiden talirauhasten ja muiden ongelmien takia. Lasse kerkesi olla meillä vain 1½-2 vuotta. Tulimme koko perhe yksi ilta kotiin ja löysimme Lassen halvaantuneena häkistä. Siinä vaiheessa ei enään muu auttanut kuin lähteä pikaisesti eläinlääkäriin. Eläinlääkäri tutki marsun ja totesi sillä todennäköisesti olevan kasvain tai useampia. Tässä vaiheessa ell ehdotti vielä leikkausta, mutta päätimme rakkaan marsun saada nukahtaa ikiuneen, olihan se jo saannut kokea vaikka millaista. Kiitos tämän marsun, löysin mitä mahtavimman eläimen lemmikiksi :) Eikä kiinnostus vieläkään ole kadonnut minnekkään!

Lasse aikuisena.
PS. Kille on nyt asunut meillä vuoden <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti