maanantai 22. syyskuuta 2014

Aniaras Liski




Näin suloinen marsueläin meille muutti. Jo toinen vadelmasilmä. Ihana! Liski on heinäkuun lopussa syntynyt pienen pieni saffron uros ja rohkea sellainen. Asuttuuan meillä 10 minuuttia se oli jo syönnyt ensimmäiset pellettinsä, hypännyt mökin katolle ja korvat heiluen pukitellut häkin ympäri niin että purut lensivät. Myöhemmin illalla uskalsi myös kädestä tulla tuoreita hakemaan ja samalla sai myös vähän poskia rapsutella. Kivan rohkea tapaus siis :) Sylissä hiukan kyllä jännitti tänään, mutta eihän sitä nyt voi ihan rento vielä ollakkaan tässä iässä ja uudessa kodissa.

Liski asuu nyt ainakin aluksi Kookan kanssa. Meille on muuttamassa vielä yksi sahramipulla lisää kunhan on luovutusiässä. Sen jälkeen Kooka pääsee takaisin tyttöjen kanssa. Näin pikkupojan ei tarvitse olla ihan yksin uudessa paikassa kun kaikki on vielä niin jännää :)

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Röykkä 21.9.2014

Takana taas näytttelyt. Mukavan pienet, kivassa paikassa ja kotonakin olin jo vähän yli neljä! Meni kyllä taas niin hurjan hyvin :) Kotiin tuli yhteensä 7 kumaa/kupaa, en nyt vain millään muista kuka sai mistä ja kuinka monta. Pisteitä tuli Kookalle 95p ja 97p. Se oli kyllä niin hieno vaikka hiukan jännittikin ja tärisi laudalla. Limetta sai 95p ja 93,5p. Valitettavasti huulet olivat ruvella, mitä lie riehunut. Viimisessä luokassa pikkumarsu oli jo vähän rauhaton. Hertta sai 95,5p ja 98p (!) ja hurjasti kehuja. On se aina vaan niin hieno. Ensimmäisessä luokassa Hertta oli PPM2 ja toisessa PPM1. Jee! <3
Limetalle myös kuma ulkomuodossa. Erittäin onnistunut päivä siis.

Sen lisäksi marsuvauvakuume on ollut jo kauan ihan huipussaan. Oon niin kaivannut niitä pehmeitä pieniä massuja ja kovaäänistä rutinaa kun kaikki on niin hurjan jännää. Tämän paikan tuli täyttämään pieni saffronvauva:


lauantai 20. syyskuuta 2014

Uutta ilmettä blogiin ja valmisteluja

Sen lisäksi ettei kamera ole toiminut, on myös tietokoneeni ollut hurjan kauan rikki ja postaukset kirjoitettu kännykän kautta tai vanhempien koneella. Sisko osti itsellensä uuden koneen joten sain hänen vanhansa käyttöön. Miten niin ei huvita ostaa omaa tietokonetta tai kameraa? Ihan hyvin tässä on pärjätty ilman vaikka kuinka kauan. Tosin nyt kun se kone on, niin tuli huomattua kuinka paljon kaipaankaan kaikenlaisten grafiikoiden tekoa ja kuvien muokkausta. Tuli istuttua koneen äärellä eilen vaikka kuinka kauan. Tuli muunmuassa tehtyä uusi ulkoasu blogiin. Mitäs pidätte? Itse en osaa päättää kummasta pidän enemmän. Vanha oli niin hurjan ihana ja söpö, mutta sitä tuli katseltua kyllä hurjan kauan, vain värit ja otsikko vaihtui aina välillä. Tämä onkin sitten aikalailla erilainen, mutta omalla tavallaan ihan kiva. Otsikkokuvaksi meinasin pistää saman kuvan kuin edellisessäkin oli, mutta värien kannalta tämä kuva pikkuvauvoista sopi paljon paremmin yhteen ulkoasun kanssa. Voi että, kun ne ovatkin niin suloisia pieniä <3

Siskon koneelta (joka siis ihan alkujaan oli meidän koko perheen ensimmäisiä kannettavia) löytyi hurjasti vanhoja kuvia. Eniten tietenkin hevosista, niitä kun tuli nuorempana kuvattua ihan hirveästi, mutta myös aivan ihania marsukuvia mm. Killestä ja Kinkusta. Ihana katsella vanhoja kuvia, kun tulee muistoja mieleen. Kinkku oli kyllä yksi todella mieleenpainuva huligaanimarsu. Niin rakas.

Muuten tänään onkin tullut tehtyä valmisteluja huomisiin näyttelyihin. Onneksi, onneksi tuli viikolla jo tehtyä jotain koska tänään ei mikään todellakaan ole onnistunut. Tuntuu, että jopa kynsien leikkaaminen tuotti tänään enemmän päänvaivaa kuin yleensä. Hertta onnistui jopa tökkäämään kynnellään suoraan silmään ja voin sanoa, että kyllä tuntui ikävältä. Siis mun silmään, ei omaansa. Limetta oli ihan hurjalla päällä eikä pysynyt sekunttiakaan paikallaan. Kooka en edes viitsinyt lopuksi häkistä ottaa. Korvia kun piti alkaa putsaamaan huomasin, ettei kotona edes ole mitään millä korvia putsata. Lopputuloksena 23 kynttä leikattu (1 1/2 marsua), kaikkien känsät leikattu (aikaisemmin viikolla jo) ja tassunpohjat rasvattu. Limetta trimmattu epätasaisesti, sen lisäksi että se vieläkin on vaaleanpunainen. Enää siis loput kynnet, korvat ja kaikkien marsujen pesu. Nyt pientä taukoa, ruokaa ja kahvia. Ehkä illalla menisi paremmin ;)

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Lisää kuvia kun niitä nyt on!











Kille on aikamoinen possu <3

Omnomnom!

Hassut possut ruoka-aikaan. Nämäkin kuvat joskus myöhään illalla/yöllä otettu iltavuoron jälkeen, joten jäi alakerran asukkaat taas kuvaamatta. Yhden sumean nenäkuvan Killestä sain joka oli pakko säästää kun oli  niin hurjan suloinen :D

En tiedä mitä Limetta on häkissä riehunut tai syönnyt(?), mutta se on nykyään ihan vaaleanpunainen! Kaula on vaaleanpunainen, otsassa on pieni vaaleanpunainen läntti ja selässä menee pitkä leveä vaaleanpunainen raita. Meillä ei enää pitkään aikaan olla syöty mitään punaista mikä voisi marsujen turkin värjätä, juuri Limetan takia, mutta näköjään se jostain on väriä itseensä saannut. Menin myös marsut läpi ja katsoin jos olisi jotain haavoja, jos pieni määrä verta olisi turkin värjännyt, mutta ei. Meidän Limppu se vaan on vaaleanpunainen (ja mahan alta keltainen) :D Olisikohan näyttelyissä mahdollista esittää self pinkkejä? Tai Limetta on kyllä varmaankin nonself white/pink. Hassu marsu!

lauantai 13. syyskuuta 2014

Kesän viimeiset kuvat










... ja samalla vissiin myös ensimmäiset ulkokuvat :D Tänään pidettiin marsutäytteinen päivä kun kaverini tuli kylään. Siliteltiin ja pussailtiin hurjasti marsuja ja samalla käytiin ulkona ottamassa pari kuvaa kun oli lämmin ja aurinkoinen päivä. Kävin siskon kameran hakemassa lainaan, ja voi kun oli kivaa pitkästä aikaa myös kuvata. Ehkä olisi jo itse aika hankkia oma uusi, mutta kun en osaa valita haluanko oikein hyvän kunnon kameran, vai riittääkö vähän halvempi nyt kun en enää kuitenkaan mitenkään hurjasti muuta kuvaa kuin vain marsuja. Muitakin kuvia on vielä kameran kätköissä, mutta riittäköön nämä ulkokuvat tällä kertaa.

Ai että, kun tykkään näistä karvamakkaroista! <3